Hui kun on taas mennyt kamalan pitkä aika kun oon viimeeksi tänne kirjoittanut mitään. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut mun arjessa, käyn töissä ja salilla sen pari kolme kertaa viikossa. Nautin elämästä ja sen tuomista haasteista. Olen aika ylpeä itsestäni sillä olen totaali liikkumattomuudesta päässyt näinkin pitkälle, että nautin siitä ! 

Liikuntaan ja ruokailuun liittyen olen saanut erään ystäväni innostumaan oikein syömisestä ja salilla treenamisesta. Näin ollen olen tehnyt hänelle ruokavalion pohajutuen omaani ja lisäksi teen hänelle sali ohjelman kun hän ei ole juurikaan salilla käynyt eikö juurikaan osaa siellä käyttää laitteita. Olen erittäin otettu tästä, vaikken ammattilainen olekkaan, että ystäväni luottaa minuun niin paljon että haluaa minun auttavan häntä pääsemään kuntosalin maailmaan. Vaikka ystäväni käy ryhmäliikunta tunneillä tuntee hän että se ei juurikaan muokkaa vartaloa oli selvää että minä salikärpäsen puraisun ja entisestään salilla käyneenä ohjeistan häntä.  Voiko parempaa luottamusta ystävältään saada? 

Ainut ongelma tässä ”uudessa elämässä” on että kun perheeni on tottunut että olen se iso ja kömpelö tytär joka syö aina herkkuja, niin miten sanoa heille että teen omat ruoat enkä syö niitä herkkuja enää? Ja että salillekkin pitäisi päästä? Ensi viikonloppuna olisi tämän yrittämistä, sillä lähden perheeni luo Turkuun ja tiedissa on sukuloimista ja herkkuja joka paikassa… Pitänee vain köydä aamulla salilla ennen minnekkään lähtöä ja  yrittää syö tukevasti. Pitää varmasti ottaa kylmälaukku ja omat ruoat mukaan :).  Onneksi nyt on vasta maanantai ja perjantaina olisi lähtö. Ehdin virlä vslmistelrmaan vanhemmat tähän muutokseen.