Kokeita

Eilen tehtiin jotain mitä on pitänyt tehdä aikoja sitten. Eli soitin työterveyshoitajalle eilen ja tänään on verikokeiden aika. Saadaan mustaa valkoisella että missä mennään pieleen.  Jotenkin aika jännittävää nähdä mitä perus labrakokeet ovat, sillä en ole koskaan käynyt kokeissa. Jotenka kun tänään käyn niin varmaan, maanantaina saan vastaukset. Siihen saakka saadaan jännittää!  Mutta niistä lisää maanantaina mikäli saan vastaukset silloin!

 

verikoetta_odotellessa.jpgKuva täältä.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys

Superdietti

Eilen alkoi uusi Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Tätä olen odottanut kuin kuuta nousevaa.  Itse ihailen Jutta Gustafsberg:ä aivan kympillä, siinä on sellainen nainen että oksat pois! Niin kaunis kroppa, positiivisuus sekä välittäminen ja aivan älyttömän hyvä taito saada meistä pullamössö ihmistä kovia treenaajia ja uuden elämän saaneita ihmisiä!

 

Mutta itse ohjelma, musta oli erittäin hyvä ja motivoiva, ja selvästi sellainen että siihen ei ole kerätty vain niitä onnistumisen hetkiä vaan nähty vaivaa ja otettu myös niitä ”epäonnistumisia” mukaan. Itse tykkään treenata kovaa silloin kun treenaan, niin ehkä mun olisi pitänyt osallistua tähän mutta en sitten kuitenkaan uskaltanut. Ajatus siitä että koko Suomi näkee mun läskit ja painon ja kaiken pelottaa niin kovin, että mieluummin makaan sohvalle suklaalevyn kanssa. Niinpä. Mutta tämä ohjelma antaa niin paljon lisä potkua munkin treenaamiseen ja siihen tunteeseen että en ole yksin näiden asioiden kanssa. Ja että sieltä pohjalta oikeasti pääsee ylös eikä sinne tarvitse jäädä märehtimään.

 

Mistä minä nyt sitten oikeen puhun? No siitä että olen FitFarm.fi sivustolla käynyt ilmoittautumassa sellaiseen kuusi viikkoa kestävään nettivalmennukseen jossa saadaan ruokavalio ja treeni ohjelmat kotiin sekä salille.  Kaikki tapahtuu netissä ja itse diettaaminen alkaa 7.1.13 eli ensi viikon maanantaina. Sitten tämäkin blogi alkaa olla pelkkää treeniä ja ruokaa, ei vain, kyllä tänne mahtuu silti kaiken maailman juttuja mukaan! Aion kuitenkin jonkun verran tänne purkaa tunteita ja kuvia ruoasta ym. toivottavasti jaksatte silti lukea! Tulee kirjoittamisesta tylsää jos joutuu aina vain jankkaamaan niitä samoja juttuja.  Jos hiemankin kiinnostaa tätä kuuden viikon superdiettaaminen niin mene yllä olevaan FitFarmin linkkiin ja ilmoittaudu mukaan! Laitan loppuun eilisen Jutta ja puolen vuoden superdeittieen videon linkin josta voitte hakea motivaatiota!

http://www.ruutu.fi/ohjelmat/jutta-ja-puolen-vuoden-superdieetit/kausi-2-jakso-1

Hyvinvointi Liikunta Terveys Syvällistä