Liikunta

Missä minä sitten meinaan liikkua? Noh aion kevään tullen alkaa kävelemään ja hieman ehkä hölkkäämään mikäli laihdun siinä suhteessa miten olen suunnitellut.  Muutimme S:n kanssa pari viikkoa sitten Kauklahteen ja täällä olisi siis lenkkipolut katsastettavissa!  Pyöräilin viime kesänä töihin ja matkaa oli noin 5 km joten nyt pitää keväällä huoltaa pyörä ja alkaa tutkia reittiä töihin, näin saan päivän hyvin alkuun ja saa jo yhden aerobisen treenin alle. Ennen kuin pääsen pyörän selkään, kasvatan kuntoani kuntosalilla joka on vielä hakusessa.  Olen ollut aikaisemmin monen eri kuntosalin jäsenenä niin Turussa, Espoossa ja Helsingissä. Nyt olen jäsenenä Esport:lla joka on Tapiolassa, mutta tunnen että sali on hieman erisuunnassa kun menen kotiin tai kauppaan. Jokin joka olisi ”oikeassa” suunnassa ja lähellä jonne voi vaikka kesällä vapaa päivänä pyöräillä. Espoon keskuksessa olisi yksi naisille suunnattu sali, jonka läheisyydessä olisi myös ruoka kauppa joten saisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lisäksi kun on auto niin sillä kuitenkin, jonkun verran tulee ajeltua ja mentyä paikasta toiseen.
 

 Joten heitänkin teille jotka tätä lukevat että onko joku teistä käynyt Espoon keskuksen salilla? Jos olet niin mitä tykkäsit? Mitä huonoa?

Hyvinvointi Liikunta

Palkinto taulukko

Tein palkinto taulukon jotta se motivoi mua sekä muistuttaa mitä kaikkea ihanaa voikaan saada kun pääsee eroon läskistä.  Palaan tähän aina kun saavutan yhden etapin, omana postauksena mainiten.

  • Ensimmäisen etapin palkintona on:
  • -10 kg : Akryylikynnet
  • Toisen etapin palkintona on:
  • -15 kg : kasvohoito
  • Kolmannen etapin palkintona on:
  • -20 kg : Koko vartalo hieronta
  • Neljännen etapin palkintona on:
  • -30 kg: Uudet vaatteet
  • Viidennen etapin palkintona on:
  • -40kg:  Uudet sali kengät
  • Kuudennen etapin palkintona on:

-45 kg: Rentouttava jalkahoito

  • Seitsemännen etapin palkintona on:

-50 kg: Taas uudet vaatteet

  • Kahdeksannen etapin palkintona on:
  • 60 kg:  Romanttinen illallinen S:n kanssa.

 

En millään malta odottaa että pääsen käsiksi tähän taulukkoon ja näihin palkintoihin. Kaikki ovat sellaisia mitä todella kaipaan ja ovat hyödyllisiä. Olen tehnyt itseni kanssa jo aikoja sitten sopimuksen että en osta uusia vaatteita ennen kuin laihdun tarpeeksi tai jos vanhat menevät rikki. Nyt on hyvä syy pitää kiinni tästä, ainoana poikkeuksen aion tehdä treeni vaatteiden kanssa. Niitä toden näköisesti menee jonkin verran, sillä hikoilemaanhan sinne ollaan menossa!  Oon niin täpinöissä!

Hyvinvointi Hyvä olo