Kitara, valkkaria ja aamu-uiva mummu eli unelmieni jatkot

Ai että, jatkot. Trendin haasteen innoittamana päästin itseni virittäytymään jatkotunnelmaan ja pohdiskelemaan unelmieni jatkoja. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että todellisen elämäni unelmieni jatkoihin kuuluu pari hyvin pieniäänistä ystävääni, jotka villasukat jalassa hipsuttelevat menemään asunnossani varoen tarkoin nostattamasta äänensä desibelitasoja juuri hiiren aivastusta korkeammalle. Ruokana on jotain hyvin vähän rouskuvaa apetta ja musiikkia saa kukin hyräillä lähinnä mielessään. Hilpeää, eikö? 

Mikäli alakerrassani ei asustaisi pienimmästäkin äänenhivenestä lämpöpattereita kolisutteleva asukki (tai oikeastaan ei olisi maaliskuu, ystäväpiirissäni olisi joku kitaransoittotaitoinen ja lähimpään merenrantaan ei olisi useampaa kilometriä), saattaisi unelmieni jatkojen koostumus olla hyvinkin seuraavanlainen:

 

♡ ne läheisimmät ihmiset, joiden kanssa voi keskustella syvällisesti niin siitä, jatkuuko avaruus äärettömiin, kuin siitäkin, että jos olisit kenkä niin mikä kenkä olisit

♡ sijaintina mieluiten loistavalla auringonnousunäköalalla ja lokkien kirkunalla varustettu kallioinen merenranta lämpimänä kesäaamuyönä

♡ ehdottomasti nuotio ja jollakulla ihan sattumalta se kitara mukana (ehtoihin kuuluu myös, että jatkoille osallistuvien äänet ovat säilyneet hämmästyttävän heleinä aiemmasta juhlinnasta huolimatta)

♡ kylmänä säilynyttä valkkaria ja mansikoita ja maailman parasta juustokakkua 

♡ niin paljon naurua, että vastarannalla aamu-uinnille herännyttä mummuakin alkaisi naurattaa

 

Jos jatkot olisivat aina tuollaiset, en ehkä menisi niihin itse bileisiin ollenkaan.