Vapaita ovat taivaan linnut

 

Olen ajautunut vähän huomaamattani matkalaukkuelämään. Oikeastaan olen elänyt sitä jo pian viisi vuotta. Asuntoni sisustuksen erottamaton osa on aukinainen matkalaukku eteisen lattialla. Joka kerta avatessani vaatekaappini ovet, joudun siirtämään laukun pois tieltä. Ja joka kerta olen lähellä lausua jonkin kirosanan. 

Siinä se vain nököttää, avoimena, tavaroilla täytettynä. Säilytän siellä muutamaa vaatekertaa, kosmetiikkaa, koruja. Jokapäiväisyyksiä. Tavaroita, joille ei ole paikkaa kotonani. Kotonani, kodeissani. Kaikki mitä tarvitsen, kulkee tuossa typerässä pienessä matkalaukussa. 

Aina välillä toivon, että voisin asetella suloiset pienet purnukat kylpyhuoneeni lasihyllyille . Järjestellä koruni kauniiseen asetelmaan läpinäkyvään lokerikkoon. Ripustaa lempipaitani puiselle henkarille. Tietäen, että esineet ovat löytäneet paikkansa. Mutta se vaatisi päätöksen. Päätöksen, johon en koe olevani valmis. Päätöksen, jota en vielä osaa tehdä. Sillä en tiedä missä on kotini.

Ja samalla tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että saan jatkaa etsimistä. Sillä kotini ei ainakaan ole täällä. 

 

 

*kuvan lähde