Ensimmäiset opintovapaan päivät ovat kuluneet itseä kuunnellen. Luentoja ei vielä järjestetä, joten on pitänyt itseohjautua. Olen jatkanut luku-urakkaani. Tällä hetkellä työn alla ovat Ratkaiseva vuorovaikutus ja Kaikille kelpo koulu. Huomaan, etten jaksa keskittyä kovinkaan pitkään. 

Candy Crush (älä hyvä ihminen kokeile!!!), Facebook ja meikkaaminen houkuttavat usein pois kirjan äärestä.

Jos motivoitunut aikuinen saa kerätä kaiken voimansa lukemiseen keskittyäkseen, miten lapsi pystyy keskittymään lukuhetkeen? Kuinka hän ehtii pysähtyä, kun ajasta kilpailevat kaverit, Kik, Whats App ja tv, vain muutamia mainitakseni? Miten lapsi oppisi lukemaan siten, että hahmottaa kokonaisuuden kohtuullisessa ajassa ja saattaa jopa saada iloa oppimisestaan?

Aktivoiduin pohtimaan asiaa perhepiirissä, koska lukukauden ensimmäinen koe oli tänään. Oppimaan oppimisen taitojen tukeminen on käsittääkseni joidenkin opettajien mielestä erityisen tärkeää. Joissain luokissa se jää ilmeisen vähälle. Aikataulut vaikuttavat varmasti, opetussuunnitelman mukaiset asiat on ehdittävä opettaa. Jääkö lukutekniikan opettaminen kiireessä? Onko kyse opettajan prioriteeteistä? Huomaan, että toiselle lapsellemme on opetettu ainakin kokonaisuuden hahmottamista ennen luku-urakkaan ryhtymistä. Toinen taas on… hmm… sopiiko sanoa ”pihalla moisesta”?

Yrittäessäni opastaa lasta katsomaan kuvia ennen kappaleen lukuun ryhtymistä, hän siristää silmiään nähdäkseen kuvatekstin kirjasta, jota pitelen noin metrin päässä hänestä. Minä: ”Mitä voit päätellä tästä? Mitä tämä kuva Ahvenanmaasta kertoo?” Lapsi: ”Hmm… äh… No nyt mä nään! Ahvenanmaan suurimmilla saarilla on tiheitä metsiä.” Sitähän mää kysyin.

Nopeiden muutosten maailmassamme korostuu taito hankkia tietoa. ”Kaikkea ei tarvitse osta ulkoa”, hoetaan. Eikö silloin juuri tarkoituksenmukaisen lukemisen taitoja olisi olennaista opettaa? Kaikesta löytyy nykyään Youtube-video ja Google antaa litanian tuloksia aiheesta kuin aiheesta. Näillä voi rikastuttaa opiskeltavaa aihealuetta, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät korvaa lukemista.

Peruskoulussa pitäisi ehdottomasti panostaa opiskelurutiinien, lukutekniikoiden,  oppimaan oppimisen ja tiedonhankinnan taitoihin! Tämä tulisi tehdä mahdollisimman varhain. Myöhemmin näiden taitojen opettelu tuntuu turhalta, hidastavalta ja älyttömältä pilkunviilaamiselta. Lisäksi – jos vasta nuoruudessa innostuu opettelemaan uutta tapaa oppia – aiemmin opitut ”väärät” tekniikat pitää oppia pois. Itse joudun edelleen muistuttamaan itseäni sopivien lukutapojen käytöstä ja ajoittain vetelen vanhalla haukionkala-tyylillä.

Osa meistä ei opi lukemalla, tiedetään. Suuri osa kuitenkin oppii: sitä enemmän mitä paremmin tuntee itselleen sopivan lukutavan. Tämän opiskeluvuoden aikana tapaamistani erityisopettajista muutamat ovat kertoneet panostavansa jo pienten lasten erityisopetuksessa erityisesti luetun ymmärtämisen taitoihin ja lukutekniikkaan. Jotkut käyttävät jaksottaista työtapaa, jolloin tiettynä ajankohtana otetaan nämä asiat työstettäviksi. Jee!

Millaisia vinkkejä olette itse luku-urakoihinne saaneet? Miten olette oppilaitanne näissä asioissa ohjanneet? Mikä toimii?

P.S. Itse muistan, että yläasteen äidinkielen opetuksessa alettiin puhua lukutekniikoista sekä siitä, että erilaisia tekstejä luetaan eri tavoin. ”Joku saattaa uppoutua romaaniin, mutta vain kahlailla läpi tenttikirjan tietotekstin. Silmäilemällä sisällysluetteloa saat yleiskäsityksen sisällöistä.” Muistan myös ärtymyksen siitä, että moiseen asiaan käytettiin aikaa. Murrosiän angstissa en ollut otollista maaperää. Olisiko asenne ollut erilainen, jos asia olisi ollut jo ala-asteelta tuttu?

P.P.S. Ymmärrän oikeasti varsin hyvin kodin osuuden lukurutiinien ja -keinojen oppimisessa. Vaan olisihan tämä kirjoitus ihan tylsä, jos vain itseäni ruoskisin.