Olen päässyt yläkouluun kaksi kertaa viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla olin siellä tulevan 7. luokkalaisen vanhempana, toisella kerralla laaja-alaista erityisopetusta ja yleisopetuksen isoa ryhmää seuraamassa. 

Menin vanhempainiltaan pelon vallassa. Mielessäni liikkui varsinainen voimalause: ”Yläkoulussa ei kukaan ehdi enää välittää oppilaista.” Näin mielessäni omaan aineeseensa höyrähtäneitä aineenopettajia, jotka piiskaavat oppilaista kaikki mehut irti, koska juuri heidän oppiaineensa on se kaikkein tärkein. Kuvittelin naulakoita, joihin lyhyet ja kevyet pojat ripustetaan sekä peilejä, joiden-edessä-vittuillaan-tytöille-jotka-eivät-täytä-standardeja.

MISTÄ tuollainen leimaava ajattelu tulee? Uutisointiko sen tekee!? Oma yläasteaikani kun oli ajoittaisia aallonpohjia lukuun ottamatta ihmisen parasta aikaa. Teimme parhaat teatteriesitykset silloin, ihastuimme, konfirmoiduimme, rilluttelimme ja opimmekin kai paljon. 

Mitä sitten näin?

Naulakot ok! Peilejä ei näkynyt! Ulospäin mädältä näyttävä talo olikin sisältä uudenaikainen ja kaikki opettajat tuntuivat paitsi innostuneilta omasta aineestaan myös nuorista.

Oppilas on tärkeä. Vanhempainilta ALKOI oppilaiden valmistamalla draamalla (teatteri-ihmisen ensimmäiset ennakkoluulon ja kritiikin kahleet rapisivat tässä vaiheessa). Seuraavaksi lavalle astelivat hurmaavat tukioppilaat, jotka lupasivat vastustaa kiusaamista ja tukea seiskoja (melkein jo itkin). Vasta nyt rehtori puhui, viisaita ja ymmärtäviä. Rehtori näytti koulun toiminta-ajatuksen kuvana. Sen neljässä sektorissa luki välittäminen. (No niin, tässä vaiheessa jo niiskutin raskaana olevaa kaveriani vasten.) Jos illan tarkoitus oli hälventää vanhempien huolia ja kuvata koulun toimintaa, se ei olisi voinut onnistua paremmin. HUOH!

Vierailupäivään menin jo kevein mielin, uteliaana. Kurkistukseni yläkoulun arkeen opintojen puitteissa vahvisti vanhempainillassa näkemääni. (Tiedoksi muillekin, ei se ollut lavastettua vaalipuhetta!) Oppilas oli keskiössä, tunnelma aika letkeä. Ääntä oli, mutta myös asiaa ja välittämistä. Lähdin huojentuneena himaan. Pelko pois, mutsi!

P.S. Opettaja-aivoin ajatellen yläkoulu(kin) voisi olla varsin mahdollinen työpaikka.

kuva CC-lisenssoitu, Flickr-palvelusta. Kuvaaja Krzysztof Pacholak.