Nyt tai ei koskaan

Kun tarpeeksi pitkään miettii, eikä uskalla sanoa ääneen – päättää sanoa ääneen. En ole mikään ammattikirjoittaja- tai kuvaaja, mutta ylpeä S2 olen. Päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä blogin, sekä jakaa palasen elämästäni niille, keitä se kiinnostaa. Iso syy miksi päädyin blogiin on myös muistojen tallentaminen – ehkä myöhemmällä iällä voin naureskella 20-vuotiaalle minälleni. You never know. 

Toisaan olen muuttanut alakouluikäisenä Suomeen eli käynyt kaikki koulut suomessa, mutta uskokaa tai älkää, suomenkieli on mulle välillä yhtä vaikeaa kuin mikä tahansa muu vieras kieli. Elämäni tärkein ihminen on äitini. Tämä nainen on kasvattanut minua koko elämäni ajan yksin ja uskon, että tulen vielä puhumaan hänestä paaaljon omassa blogissani. 

Tällä hetkellä asun poikaystäväni (en tiedä onko parempi sanoa miesytäväni?) kanssa Itä-Helsingissä ja yhteisiä vuosia on kertynyt ainakin 2×2. Tästäkin hepusta tulette kuulemaan paljon – hänen kanssaanhan minä tätä vaellusta vaellan. Puhumattakaan kahdesta karvapyllystäni Sissistä ja Santasta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli aloittaa tämä blogi kun Santa tuli taloon, mutta parempi nyt kun ei koskaan. Vai mitä?

Ajattelin blogin olevan hyvä keino pohtia asioita syvällisesti, sillä niin moni asia mua selvästikin jää aina kaihertamaan. You will see it. Ostin jouluksi itselleni kirjan, jonka tarkoituksena on kehittää itseään vuoden aikana pelkästään pohtimalla asioita ja pieniä muutoksia tekemällä. Sen inspiroimana tämä blogi, joka ehkä saisi minut innostumaan jostakin muustakin – odotan innolla! Minulla on paljon aikaa kirjoittamiseen. Olen yövuorossa töissä ja sen etuihin kuuluu pitkät vapaat, jotenka voitte useimmiten kuvitella minun kirjoittelevan öisin – tulee olemaan deeppiä.

Iso syy, miksi blogia haluan pitää on muistojen, ajatuksien ja kaiken muun mahdollisen tallentaminen. Mulla on niin huono muisti (tämän voitte tarkistaa poikaystävältäni), enkä useimmiten muista mistä olen juuri äskön keskustellut tai kysynyt. Mulle ei riitä pelkät kuvat – vaan haluan alkaa luomaan niille myös sisällön ja sitä kautta luoda muistojälkiä jonnekin muuallekin kuin kännykkään. Myös kirjoitustaitoni kehittyvät ja toivottavasti myös kuvaustaidot.

Valitsin blogin nimeksi Pedonsaalis, sillä se oli intiaaninimeni partioleirillä, jolloin pääsin kunnolla tutustumaan nykyiseen poikaystävääni ja eiköhän me kaikki olla jossakin elämän vaiheessa jonkun pedon saaliita. Mä ainakin ajattelen niin, että olen elämän eli pedon saalis. En kuitenkaan linkitä sitä poikaystävääni, vaan elämään ylipäätänsä. En ole kuitenkaan valinnut blogilleni mitään tiettyä aihetta, se saa muodostua pikkuhiljaa – tai sitten siinä käy vain niin, että kirjoitan mitä ikinä haluankaan. Lupaan alkaa käyttämään myös pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kuvia. Yritän myös saada tän blogin näyttämään kivalta, mutta jos on jo nyt innokas näkemään miltä mä näytän, miltä mun karvapyllyt näyttää tai muuten vaan mun elämä näyttää niin instagram on annieliise.

 

Good vibes only,
Anni

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *