Miksi minusta ei tullut johtajaa

Täytin viikonloppuna 40 vuotta. Olen koulutukseltani diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. Kun selaan läpi LinkedIn-kontaktieni virtaa, joista suuri osa on vanhoja opiskelukavereita, näen lähes pelkkiä directoreita, managereita ja head of jotain.

Silloin iskee hetkeksi alemmuuskompleksi. Mutta vain hetkeksi. Minä päätin yli 10 vuotta sitten, että en halua olla vastuussa muiden töistä. Päätin, että haluan toimia asiantuntijana. Ja sillä tiellä olen pysynyt ja todennäköisesti pysyn jatkossakin.

Yli 12 vuotta sitten hain projektipäällikön työhön ja sain paikan. Se oli hienoa. Olin alle 30-vuotias ja jo päällikkötittelillä. Mutta pian tajusin, että itse työ oli hirveää. Olin vastuussa muiden ihmisten töistä isoissa teknisesti monimutkaisissa projekteissa, jotka eivät useinkaan menneet niin kuin strömssöössä.

Sen sijaan, että olisin innostanut ja kannustanut tiimiläisiäni kuumottelin heiltä työmäärä- ja valmistumisarvioita. Projektin onnistuminen oli minun vastuullani, mutta koin että minulla ei ollut valtaa eikä osaamista vaikuttaa sen onnistumiseen. Minä olin se, joka kertoi asiakkaalle, että tuleekin vähän odotettua kalliimmaksi ja valmistuminenkin myöhästyy. Olen tunnollinen ihminen. Valvoin öisin

Eikä se vastuu toisten työstä ollut ainoa minulle raskas asia. En saanut enää tehdä niitä asiantuntijatöitä, joista olin niin kovasti nauttinut ja joissa olin hyvä. Joissa ajoittain pääsin jopa siihen ihanaan flow-tilaan, jossa ajankulua ei huomaa ja ei millään malttaisi lähteä ja lopettaa hommaa, vaikka kello on jo vaikka mitä.

Projektipäällikön työ ei ollut minusta kivaa. Se oli ikävää ja raskasta. Ihmisten johtaminen oli vaikeaa. En ollut siinä hyvä. En ole hyvä ihmisten kanssa. Olen hyvä asioiden kanssa. Asiat minä osaan pistää järjestykseen. Ihmisiä en. Enkä edes halua. Pari vuotta sitä jaksoin ja sitten hakeuduin saman organisaation sisällä muihin tehtäviin. Kiitos siitä silloisille esihenkilöille, että tämä oli mahdollista.

Tärkein asia, mitä opin projektipäällikkönä oli, että minä en halua olla vastuussa muiden töistä. Tällä hetkellä toimin asiantuntijana työssä, josta nautin ja jossa koen saavani toteuttaa itseäni minulle merkityksellisten asioiden parissa. Ajoittain joudun kuitenkin muistuttamaan tästä itseäni, sillä ihmistenhän tulisi pyrkiä urallaan eteenpäin (ylöspäin?). Vai tulisiko?

Julkaisin tämän kirjoituksen LinkedInissä huhtikuun 2021 alussa. Se poiki lähes 2000 tykkäystä, yli sata kommenttia ja kymmeniä yksityisviestejä ja verkostoitumispyyntöjä. Julkaisin kirjoitukseni nyt täällä, koska moni tuntui tykkäävän kirjoituksesta ja LinkedInissä se pian katoaa uusien postausten alle.