Tosi kyseessä: museorakkautta

O-ou! Olin luvannut jakaa mehevät muffinssikuvat tänne jo sunnuntaina, mutta eihän niitä vieläkään näy. Ryhdistäydyn. Mutta ennen sitä, puhutaan vähän taiteesta ja museoista. Lempiaiheeni! (Paljastettakoon nyt, että museot ovat intohimoni, opintojen ja toivottavasti yhä enenevissä määrin myös työelämän kannalta.)

Karautuin itseni kuluneella viikolla pariksi päiväksi pääkaupunkiseudulle. Kaupungilla minulla oli luppoaikaa, joten päätin kuluttaa sen jossain näyttelyssä. Kohteeksi valikoitui Kiasma, ja hyvä niin.

wp_20130306_009.jpg

Kiasmassa keskityin lähinnä näyttelyyn Jouko Lehtolan töistä sekä jonkin verran Tosi kyseessä -kokonaisuuteen. Heti ensimmäisen työn kohdalla muistin taas konkreettisesti sen, miksi museoita rakastankaan. Katsoin Riitta Riihosen tekemän dokumentin Jouko Lehtolan elämästä. Pätkässä kuvattiin Lehtolan elämää ja työskentelyä höystettynä hänen omilla päiväkirjamerkinnöillään. Mukana olis myös syöpään sairastuneen ja lopulta siihen menehtyneen taiteilijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta.

Kuinka kauniisti Lehtola puhui elämän pienistä hetkistä ja niiden merkityksellisyydestä. Kuinka hän oli kiitollinen jokaisesta aamusta, jona hän sai vielä herätä. 

Pillitin. 

Ja tässä on se syy museorakkauteeni. Koen itse vahvasti, että museossa, oli se sitten taiteen tai esineiden takia, ihmiselle annetaan tilaisuus kokea suuria tunteita, oivalluksia. Jokainen tulkitsee teoksia omalla tavallaan. Töiden herättämät tunteet ja ajatukset kumpuavat jokaisen elämästä ja taustasta juuri omanlaisinaan. Teokset toimivat vain herättelijöinä. Eräällälailla katsojissa on töiden rikkaus. 

En osaa selittää tätä paremmin. Ainakaan tänään. Menkää katsomaan.

wp_20130306_007.jpg

Tosi kyseessä -näyttelyssäkin oli mukana helmiä. Aihe ainakin on todella kiinnostava ja itseäni useasti mietityttänyt: mikä historiassa loppujen lopuksi onkaan totta? Eivätkö näkemyksemme siitä ole vain tulkintoja ja tiettyjen valintojen kautta muodostuneita? Näyttelyssä aihetta lähestytään dokumenttien aitouden ja totuudellisuuden kautta. Samaa olen pohtinut museoiden kannalta. Mikä vastuu museoilla onkaan kuvatessaan jotain aihetta tai aikaa. Valintoja kulttuurihistorialliset näyttelytkin ovat, eivät välttämättä totta.

Miten on, oletko sinä joskus pillittänyt museossa tai kokenut muita vahvoja tunteita?

<3 Maria

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä

Avautuminen löydön ja ostoksen eroista

Eilen kaupungilla asioita hoidettuani minulle tuli sellainen olo, että pitää mennä käväisemään läheisellä Pelastusarmeijan kirpparilla. En ollut taas hetkeen jaksanut koluta kirppareita, ei kai ole ollut sellaista tarvetta. Kuuntelin kuitenkin tuntemustani ja jonkinnäköistä kohtalon johdatustahan se taisi olla. Rekissä minua nimittäin odotti juuri sellainen trenssi, mitä olen etsiskellyt. Ja ettei tarina jäisi liian plantuksi, olin aiemmin samana päivänä harmitellut mielessäni sitä, etten piheyttäni ostanut taannoiselta matkalta sopivaa trenssiä kerta sellaista kuitenkin vaatekaappiini kaipasin. Siis, mikä löytö! Roposiakaan en turhan montaa saanut tähän kulutettua.

wp_20130227_001-1.jpg

Takki on juuri sopivan mallinen ja se on tehty jämäkästä hyvästä puuvillakankaasta. Hihoissa ja takin takahelmassa on omasta mielestäni söpöt, mutta ei liian prameilevat koristukset. Eikä pitäisi muuten hiostaa, toisin kuin viime vuonna varatakiksi hankkimani halpisversio tuppasi tekemään. Merkki on Juicy Couture ja pakko myöntää, etten normaalisti kyllä ole merkin vaatteista yhtään innostunut. Takki kuitenkin mielyttää omaa silmääni, väliäkö merkillä. Nuo kultaiset blingbling-napit aion kyllä vaihtaa vähän enemmän omaan tyyliini sopiviksi. 

Takki toimikoon sopivana aasinsiltana aiheeseen, joka on pyörinyt mielessäni viime aikoina todella paljon. Nimittäin vaatteiden ostamiseen ja omistamiseen, kuluttamiseen. Täällä Lilyssäkin aihe tuntuu olevan ajankohtainen, esimerkiksi loistavalla aMinimalist-palstalla kyseltiin juuri tänään kulutustottumuksista.

En ole koskaan ollut mikään supershoppaaja, mutta nyt kuluneen noin vuoden aikana olen herännyt miettimään ostoskäyttäytymistäni enemmän. Kaikenmaailman rättien himoitseminen ja ostaminen alkoi inhottaa. Vaatekaapin sisältöä tutkiessa alkoi usein ahdistaa.

Tajusin, että omalla kohdallani syy oli vaatteiden huonossa laadussa ja siinä, ettei niissä ollut oikein mitään syvyyttä. Kaikki vaatekappaleeni eivät siis olleetkaan löytöjä, joukossa oli pelkkiä hetkellisen mielihalun sanelemia ostoksia.

Ketjuliikkeiden halvat vaatteet näyttävät usein ihan kivoilta siellä kaupassa, mutta jo parin käyttökerran jälkeen paljastuu karu totuus. Otetaan esimerkiksi vuosi sitten ostamani parin kympin chino-housut. Kaupassa ajattelin, että housut istuvat juuri niin kuin pitääkin. Jo yhden käyttökerran jälkeen kuitenkin huomasin, että housut olivat löystyneet joka puolelta, ne roikkuivat ja polvissa oli jo pussit. Siis täysin turha ostos. 

En halua laittaa rahojani vaatteisiin, joiden materiaalit eivät kestä käyttöä. En halua maksaa siitä, että parin käyttökerran jälkeen vaate on venynyt ja menettänyt muotonsa. Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan siitä, etten halua täyttää kaappejani vaatteilla, jotka kuitenkin joutuu pian korvaamaan uusilla. En halua olla siinä kierteessä. Se ei ole ekologista, eikä millään tasolla järkevää. En myöskään halua, että käyttämäni vaatteet ovat täysin yhdentekeviä, sellaista massaa. 

Ratkaisuna ahdistukseeni karsin vaatekaapista huonolaatuiset yksilöt kokonaan pois. Päätin jatkossa ostaa hyvistä materiaaleista tehtyjä vaatteita. Omasta mielestäni luonnonmateriaalit ovat parhaita, suosikkilistalla keikkuvat hyvän puuvillan lisäksi pellava, merinovilla ja silkki. Polyester on minulle kirosana, yök. Toki usein on niin, että hyvistä materiaaleista saa pulittaa enemmän, mutta tämä ”ongelma” ratkeaa sillä, että ostaa vähemmän ja vain sellaista, mikä oikeasti kolahtaa kovaa. Siis niitä omia löytöjä. 

Nyt olen pikkuhiljaa täydentänyt vaatekaappiani hyvälaatuisilla perusvaatteilla. Alet ovat ystäviä. Jatkossa ajattelin harjoittaa seuraavanlaista strategiaa: annan itselleni luvan ostaa kaksi uutta vaatetta per vuodenaika. Siis kaksi uutta juttua keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Uskon, että näin tulen harkinneeksi ostoksia tarkemmin. Samalla uskon, että päädyn ostamaan vain jotain sellaista, millä on minulle merkitystä. Jotain, mikä kestää käyttöä ja aikaa, ja tuntuu samalla oikealta. Kulutan vähemmän. Näin kaikki ostokset muuttuvat löydöiksi.

Miten on, löytyyko omasta vaatekaapistasi enemmän löytöjä vai ostoksia?

samuji.jpg

(Kuva: Samuji.com)

Pohdinta jatkuu, josko kuvan housuista olisi tämän kevään toiseksi löydöksi.

<3 Maria

 

Muoti Raha Ajattelin tänään Ostokset