Tosi kyseessä: museorakkautta

O-ou! Olin luvannut jakaa mehevät muffinssikuvat tänne jo sunnuntaina, mutta eihän niitä vieläkään näy. Ryhdistäydyn. Mutta ennen sitä, puhutaan vähän taiteesta ja museoista. Lempiaiheeni! (Paljastettakoon nyt, että museot ovat intohimoni, opintojen ja toivottavasti yhä enenevissä määrin myös työelämän kannalta.)

Karautuin itseni kuluneella viikolla pariksi päiväksi pääkaupunkiseudulle. Kaupungilla minulla oli luppoaikaa, joten päätin kuluttaa sen jossain näyttelyssä. Kohteeksi valikoitui Kiasma, ja hyvä niin.

wp_20130306_009.jpg

Kiasmassa keskityin lähinnä näyttelyyn Jouko Lehtolan töistä sekä jonkin verran Tosi kyseessä -kokonaisuuteen. Heti ensimmäisen työn kohdalla muistin taas konkreettisesti sen, miksi museoita rakastankaan. Katsoin Riitta Riihosen tekemän dokumentin Jouko Lehtolan elämästä. Pätkässä kuvattiin Lehtolan elämää ja työskentelyä höystettynä hänen omilla päiväkirjamerkinnöillään. Mukana olis myös syöpään sairastuneen ja lopulta siihen menehtyneen taiteilijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta.

Kuinka kauniisti Lehtola puhui elämän pienistä hetkistä ja niiden merkityksellisyydestä. Kuinka hän oli kiitollinen jokaisesta aamusta, jona hän sai vielä herätä. 

Pillitin. 

Ja tässä on se syy museorakkauteeni. Koen itse vahvasti, että museossa, oli se sitten taiteen tai esineiden takia, ihmiselle annetaan tilaisuus kokea suuria tunteita, oivalluksia. Jokainen tulkitsee teoksia omalla tavallaan. Töiden herättämät tunteet ja ajatukset kumpuavat jokaisen elämästä ja taustasta juuri omanlaisinaan. Teokset toimivat vain herättelijöinä. Eräällälailla katsojissa on töiden rikkaus. 

En osaa selittää tätä paremmin. Ainakaan tänään. Menkää katsomaan.

wp_20130306_007.jpg

Tosi kyseessä -näyttelyssäkin oli mukana helmiä. Aihe ainakin on todella kiinnostava ja itseäni useasti mietityttänyt: mikä historiassa loppujen lopuksi onkaan totta? Eivätkö näkemyksemme siitä ole vain tulkintoja ja tiettyjen valintojen kautta muodostuneita? Näyttelyssä aihetta lähestytään dokumenttien aitouden ja totuudellisuuden kautta. Samaa olen pohtinut museoiden kannalta. Mikä vastuu museoilla onkaan kuvatessaan jotain aihetta tai aikaa. Valintoja kulttuurihistorialliset näyttelytkin ovat, eivät välttämättä totta.

Miten on, oletko sinä joskus pillittänyt museossa tai kokenut muita vahvoja tunteita?

<3 Maria

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *