Elämää Peikkolassa

Koin juuri jonkinlaisen heräämisen. 

Eihän elämisen tarvi olla täydellistä!

Olen aina tuntenut hirvittävää stressiä kodista. Siis että kaiken pitäisi olla viimeisn päälle tiptop, ja sisustuksen sointua ynnä muuta. Äitini ja sisarukseni ovat hurjan siistejä, ja kaikki kiiltää. Olen surrut, miksi minulta ei sitä geeniä löydy. Minulle riittää että perustarpeet täyttyvät. Luulin että minussa on jotain vikaa. Mieluummin askartelen lasten kanssa, kuin hinkkaan kylpyhuoneen kaakeleita. Tai hakkaan halkoja ennemmin, kuin pölyttelen katonrajaa.

Lukiessani Asikaisen tekstiä:  http://www.lily.fi/blogit/asikaine/erilainen-arki-ela-sie-puutu-tahan, tuli järjetön helpotuksen tunne! 

Meillä ruokapöytä näyttää yleensä tältä:

Mutta sehän tarkoittaa, että lapset on saaneet syödäkseen. 

Eteinenkin on yleensä:

Mutta onpahan lapsilla vaatetta.

Jos meillä on muuten hyvä olla, niin miksi sitä murehtia! Ei meillä kuljeta missään merkkivaatteissa. Kunhan ovat ehjät ja puhtaat. Sukatkin ovat usein eriparia, kun tuntuu ne parit mystisesti katoavan. Ja lapset saavat touhuilla pihalla vapaasti, saahan vaatteet aina pestyä. Askarrellaan, paskarrellaan ja duunataan. Lauletaan ja nauretaan. Välillä tapellaan. Tämä on meidän elämää, enkä vaihtaisi sitä mihinkään!

Oman elämänsä peikko,

Merja