Busy busy

Mä olen sellainen, että jos mulla ei ole seuraavalle päivälle aktiviteettiä tiedossa, mä alitajuisesti hermostun. Tarvitsen jotain tekemistä. Mielellään sellaista, missä tulee poistuttua kotoota. Musta sellaiset päivät, kun ei ole mitään varsinaista ”sen suurempaa” tekemistä, tuntuvat jotenkin etukäteen ajateltuna liian pitkäveteisiltä. Esimerkiksi nyt tällä hetkellä, kun mulla ei ole vielä huomiselle suunnitelmia, tunnen pienen ahdistuksen rinnassa sen takia. Tai no ahdistus on tässä huono sana, ennemminkin mulla tulee levoton olo. Semmonen pikkuinen liikaa batterya juonut tonttu hyppii kädet ja jalat jokaiseen ilmansuuntaan heiluen mun vatsalaukun päällä. Siltä se tuntuu. Se tonttu on siis ihan pieni kirppunen, ei mikään tonnikeiju kuitenkaan.

Mä olen miettinyt tätä aiemminkin, että mistä se johtuu. Miksi mun on saatava jotain häppeninkiä päiviin? Miksi ei voi vain olla? No, tiedän kyllä vastauksenkin – ainakin osittain. Se on noi lapset. Äitiysloman arkipäivät lapsen tai lasten kanssa ilman kotoapoistumisharjoitusta voivat olla hieeman pitkäveteisiä. Jollain tavalla siis tämä lapsiperhearki on tehnyt musta tämmöisen. Kun mietin aikaa ennen lapsia, mulla ei ollut ongelmaa viettää päivää ihan vain tekemättä mitään. Monesti esimerkiksi sunnuntait olivatkin juuri sellaisia. Tosin sanottakoon, että kyllä mä silloinkin aina enemmän nautin niistä päivistä, kun tuli jotain kunnolla tehtyä. Mutta osasin nauttia myös löhöpäivistäkin.

Miksi musta on perheellisenä tullut sellainen aktiviteetteja mulle kiitos -ihminen? Luulen, että tuossa osittain vaikuttaa myös se, minkälainen mun oma lapsuus oli. Me tehtiin paljon kaikkea – ja musta se oli ihanaa. Porukat on edelleen sellaisia, että ne viipottaa siellä täällä tekemässä aina kaikenlaista ja pyörimässä milloin missäkin. Mä uskon, että olen oppinut sen sieltä. Mä alitajuisesti toimin samalla tavalla kuin meidän perhe toimi mun ollessa lapsi. Mun miehellä on ollut jokseenkin samanlainen lapsuus, joskin olen ymmärtänyt, että heillä tuota viipotusta ei ollut ihan yhtä paljon. No, eipä ole kuitenkaan hangannut vastaan, kun ehdottelen silmät pyöreänä meille aina tekemisiä, heh.

Mä en ole siis varsinaisesti pitänyt tätä mun toimintatapaa erityisen erikoisena, kunnes nyt viime kesän aikana havahduin sitä ajattelemaan. Olen monesta suunnasta kuullut kommenttia, että vaikutan kiireiseltä ja että tehdään lasten kanssa paljon kaikkea. Siis hyviä kommentteja, ei mitään naljailuja. Mutta sellaisia, että vaikutan kiireiseltä ja sen semmosta. Ja mietin aina niitä kuunnellessani, että hä ai mä vai. En itse ajattele niin ollenkaan. Toisaalta päivän ohjelma hahmottuu mulle yleensä vasta edellisenä päivänä. Nytkin tällä hetkellä ensi viikon ohjelma on pääosin vielä pelkkää kysymysmerkkiä, mutta eiköhän sinnekin lipsahda joka päivälle vähän jotain.

Tähän mun mammaloman aktiviteettikaipuuseen vaikuttaa varmaan myös enemmän kuin arvaankaan se, että viime mammis meni hyvin pitkälti koronamainingeissa, joten mulla ei oikein ollut mahistakaan hyvällä omatunnolla pyöriä vauvan kanssa tuolla mailla ja mannuilla. Nyt on tilanne hieman eri ja otan takaisin kaiken sen lattemammailun, mitä en esikoisen kohdalla voinut toteuttaa.

Olen miettinyt tätä asiaa myös siskon kanssa. Hän on vähän samanlainen. Mietittiin, että onko siinä taustalla myös jotain suorittajatyyppistä hommaa. Että tässä suorittajayhteiskunnassa sitä potee huonoa omatuntoa, jos ei saa käytettyä päivää todella tehokkaasti hyödyksi.  On tavallaan siistimpää olla tosi busy busy kuin ottaa lunkimmin. On tää vähän vinksahtanutta välillä. Mutta who knows, kenties sekin vaikuttaa tässä alitajuisesti jossain syvällä.

Sanotaan vielä, että nämä mun suuret aktiviteetit eivät siis oikeasti ole mitään sen suurempia kuin leikkitreffejä mammakavereiden kanssa, jumpat, eri puistoissa käymiset, porukoilla käyminen, äidin kanssa esimerkiksi eri näyttelyissä käynti (tää on ihan uus juttu mulle, mutta pitää nyt hyödyntää museokorttia, kun sellainenkin taskusta löytyy!), siskon näkeminen, lounastreffit erilaisilla kokoonpanoilla, kaupoissa pyöriminen yms yms. Eli ei siis todellakaan mitään kummosia. Piti nyt tämä tarkentaa, ettei joku luule, että mä käyn yhtenä päivänä benjihyppäämässä ja toisena kiipeän vuorelle ja sitä rataa, heh.

Ja juu, mulla on tänään siis ollut kurkku kipeä ja sen vuoksi en ole viitsinyt suunnitella huomiselle vielä mitään maata mullistavaa. Ilman tätä kurkkukipua mulla olisi huomiselle varmaan jo selvät sävelet. Silti huomaan koko ajan pohtivani, että mitäs sitä keksisi, JOS tää kurkku on parempi. Ja mä en tiedä! Mikä inha tunne, haha.

Ootko sä samanlainen vai osaatko myös nauttia ihan rehellisistä löhöpäivistä? Minkälaisia päiviä tulee vietettyä enemmän, jos edessä ei ole tavanomainen työpäivä?

Palaillaan, pus!