Mustaa jäätä – eli kuinka sanoin hei hei kävelemiselle

Oi tätä ironian määrää:

a) Liukastuin mustaan jäähän työmatkalla talven viimeisenä pakkasaamuna, hyvin pitävissä talvikengissä, hiekoitetulla tiellä. Talven ensimmäinen liukahdus oli kohtalokas – nilkkani murtui kolmesta kohdasta ja se piti leikata.

b) Samaan aikaan kun lysähdin asvaltille,  iPhoneni kuulokkeista soi Vuokko Hovatan Mustaa jäätä -kappale.

c) Kevään juhlapyhät lienevät minulle kohtalokkaita ylipäätään. Viime vappu meni yks kaks yllättäen sairaalassa  ja niin kului tämä pääsiäinen sairaalapyjamassa tippa kämmenselässä.

Nyt olen kotona toipumassa ja tuijotan kattoa. Jalkani tulee olemaan kipeä ja käyttökelvoton todella paljon pidempään kuin kärsivällisyyteni antaisi periksi. Otan siis mieluusti vastaan vinkkejä hyvistä kirjoista tai telkkusarjoista, joihin voisi koukuttua!

Palatakseni vielä viime tiistaihin, olin herkkistuulella ja kuuntelin Mustaa jäätä -biisiä inspiraatiomielessä, koska sanoituksiin sisältyy yksi kauneimmista runoelmista ikävästä:

Muuta en toivo jos vain saisin kuulla/unien laskoksista tutun hengityksen. Tuntea pääsi painon olkaluulla/nukkua öitten halki vieretysten.

Tuon toiveen toteutuminen onneksi auttaa tervehtymistäkin aika mukavasti.

Päivitys 29.6. 2012 Haluatko tietää, miten tässä kävi? Lue toipumisestani täältä.