Paris je t’aime (en tout cas)
Kun makaa kotona kipeänä ja tujottaa kattoa, on aikaa haaveilla kaikesta, mitä aikoo tehdä sitten kun leikattu jalka on taas terve ja voi kävellä.
Aion laittaa kengät jalkaan ja sutia huuliin punaa. Aion kävellä portaat ulos tästä asunnosta, jossa olen maannut kohta kaksi viikkoa (neljä viikkoa vielä edessä). Aion kunnostaa pyöräni, asettaa ohjaimiin oranssi-pinkit hapsut ja ajaa pyörätietä pitkin kauppatorille kahville. Aion ostaa matkalipun ja lähteä harhailemaan kilometritolkulla viikonlopuksi jonnekin. Vaikkapa Pariisiin.
Olin lukion jälkeen Pariisissa töissä, joten sillä on erityinen paikka elämässäni. Siellä olin ensimmäistä kertaa yksin ja muka aikuinen, ikävöin kotiin ja silti selviydyin. Olin paljon yksin, ystävättä ja käveleskelin tuntikausia päivittäin itsekseni. Siksi kai täällä kotona yksin ollessani matkaan helposti Seinen rannoille.
Pariisi on minulle yksinäisyyden ja pysähtyneiden päivien paikka, ei rakkauden kaupunki.
Olen miettinyt myös Pariisi, rakkaudella (2006) -elokuvaa (ja katsoisinkin sen varmaan, jos ylettyisin dvd-hyllyyn). 18 lyhytelokuvaa sijoittuvat kaikki Pariisin kahdeksaantoista eri kaupunginosaan. Oma kotikaupunginosani oli seitsemäs, Eiffel-tornin kupeessa.
Elokuva on hajanainen, osa pätkistä on hyviä, osa ihan samantekeviä, mutta suosittelen sitä kaikille romantikoille ja Pariisi-faneille. Episodeista koskettavin on mielestäni Faubourg Saint-Denis, jonka pääosassa on Natalie Portman. Ohjaaja Tom Tykwer on saanut seisemään minuuttiin puserrettua hienon tarinan parisuhteesta, jonka kertomiseen muilla voisi mennä kaksi tuntia. Katso se tästä:
http://www.youtube.com/embed/wPd4SOfHb-A
Mitä tykkäät?