Upouutta Coldplayta

Pehmonorsu Converseissa! Kuinka tästä ei voi olla pitämättä.

Coldplay julkaisee maanantaina odotetun levynsä Mylo Xyloto, jolta on nyt irroitettu video sinkkubiisiin Paradise. Suosikkibändin levyn vuotamista internetiin on varjeltu hyvin tarkasti. Toimittajat pääsivät kuuntelemaan sitä ennakkoon vain levy-yhtiön tiloihin, suljettujen ovien taa. Nyt kai Mylo Xylotosta saa jo hiiskua? Levy on ainakin jo lorahtanut kokonaisuudessaan nettiin streamattavaksi.

coldplay.jpg

Ensireaktio tämän vanhan Coldplay-fanin mielestä on: jees! Biisit ovat ilahduttavan monipuolisia hitaista ja akustisista herkistelyistä paisutteleviksi, täydellisesti stadionille (tai siivousmusaksi) sopiviksi. Bändi on sanonut, että levy on konseptialbumi: se kertoo rakkaustarinan, jolla on onnellinen loppu. Sniff! Suosikkikappaleeni on levyn avaava Hurts Like Heaven, josta voi aistia vähän Loney Dear -viboja. Psst! Kirjoittanen kyseisestä ruotsalaisartistista lisää ensi viikolla!

Mutta levyltä löytyy myös sitä blää-osastoa. Rihanna feattaa biisissä Princess of China. Valinta tuntuu tehdyn kuulijamassaan kosiskellen, ei siksi, että Rihannan (mielestäni sieluton) ääni erityisesti täydentäisi Chris Martinin tulkintaa. Levyä painaa myös mammuttitauti ja kuuntelu tekee mieli jättää kesken. Tai oikeastaan palata kuuntelemaan Hurts Like Heavenia uudelleen ja uudelleen. Esimerkiksi nyt heti!

Mylo Xyloto ilmestyy 24.10

Kulttuuri Musiikki

Pompuloiden pauloissa

pompulat.jpg

Kaikkihan niitä osaavat tehdä, pompuloita. Syksyn tullen minut valtaa himo kutoa, neuloa, ommella, virkata, askarrella, puuhailla, mitä tahansa! Harmi vaan, että olen puikkojen ja villalangan kanssa ihan onneton. Kaulahuivista tulee sykkyräinen nenäliina ja sitten kärsivällisyyteni loppuu. Päiväkodissa opetettu käsityövinkki on sellainen, jonka jopa minä osaan tehdä.

  1. Tarvikkeet: pahvia, sakset, villalankaa (yhtä tai montaa eri väriä, hyvä tapa käyttää lankakerien jämät!)
  2. Leikkaa pahvista pieni ympyrä, jonka halkaisija on noin 10 cm.
  3. Sohi saksilla ympyrän keskelle pyöreä reikä, josta pääset pujottamaan villalankaa.
  4. Pujoita lankaa tasaisesti kiekon ympäri, kunnes ympyrän keskusta tulee täyteen (noin miljoona kerrosta…)
  5. Leikkaa langat kiekon ulkoreunoilta poikki (varovasti, etteivät langat pääse karkaamaan). Pujota ”sidontalanka” leikattuun uraan, kiristä, solmi ja poista pahvit.
  6. Tasoita hapsottavat pompulalangat tasaisiksi ja pyöreiksi.

Mielessäni on lähipäivinä pyörinyt tämä kuvassa oleva, Company-lehdestä  joskus bongattu pompulaidea aikuisempaan makuun. Pompulaponnari voisi olla aika kiva idea myös pikkujoululahjaksi! (Saahan joulua jo fiilistellä, saahan?)

P.S. Ensin pitäisi askarrella kotiin vielä nämä paperilinnut, joihin ihastuin keväällä ystäväni luona.

Kauneus DIY