Peilasin itseäni työmatkalla näyteikkunan heijastumasta. Päälläni oli trikoomekko, raidallinen neule, pitkikset, ruskea öljykangastakki, vahvat silmälasit (joilla näen kuitenkin huonosti, piti tihrustaa) ja kaulassa isoäidin vanha silkkihuivi. Olin huomaamattani pukeutunut mummokseni. Kaavan rikkoivat ainoastaan kirkuvan pinkit Converset. Niin, ja se, ettei hiuksissani ole vielä hopeaa.

Istuin eilen ystäväni kanssa pitkällä lounaalla. Naureskelimme, että olemme ihan mummoja. Tilitimme vuoron perään sairaskertomuksiamme. Huuliltamme pääsivät lisäksi lauseet, jotka sopisivat myös mummon suuhun:

”Ei, eiköhän me ihan vaan vettä juoda tähän aikaan.”

”Kiva, että saatiin tällainen nurkkapöytä, niin on rauhallisempaa.”

”Ihania leivoksia! Jotenkin mukavan vanhanaikaisia, ei mitään kikkailua.”

”Kivan näköiset kengät, noilla voi varmaan kävelläkin?”

”Hei anteeksi tarjoilija, taisin saada väärin rahasta takaisin. Annoit 15 euroa liikaa.”

Saman ystäväni kanssa olimme tosin todenneet ylpeydellä olevamme mummoja jo puolitoista vuotta sitten New Yorkin lomalla. Menimme joka ilta nukkumaan ennen puolta yötä, emmekä bailanneet kertaakaan. Kerronko tähän perään, että ostimme molemmat samalta matkalta terveyssandaalit?

Vanhenemisen ja tylsän elämän hyväksyminen tekee kuitenkin jotenkin levollisen olon. Se antaa oikeutuksen säästää hauskanpidon ja kaikenlaisen makean elämän niihin hetkiin, kun se oikeasti tuntuu hyvältä. Mummoilua on jättää huippusarja katsomatta, kun se tulee niin myöhään. Mummoilua on käveleskely, kiristämättömät vaatteet, valittaminen, että klubilla soi musiikki liian kovalla ja puhista, että ”muistan, kun täällä maksoi kalja vitosen. Siis markkaa!”

Mummoilu on sitä että saa ja uskaltaa olla mukavuudenhaluinen ja oma itsensä – myös muiden asioiden kustannuksella. Saa puhua viisaita ja höperöitä samassa lauseessa.  Kun elo on vähän tuskaisen vakavaa, hankalaa ja hipsteriä, on hyvä miettiä mitä mummeli tekisi? Useimmiten oikea ratkaisu ongelmaan on se, mikä tekee elämästä mukavampaa.

Rakkaat mummoni, Laina ja Ann-Maj, siellä jossain kaukana. Minulla on teitä tänään ikävä. Perässä tullaan pää pystyssä.