Kuuntelun arvoinen: The Naked and Famous

Kesäaikaan siirtymisen jälkeinen maanantai on aina aika rankka, vai mitä? Maanantaiaamusta varastettu tunti tuntuu silmissä ja mielessä. Kaipaan korviin jotain inspiroivaa ja ystävällistä – ja sitä tarjoilee tänään uuden tuttavuuteni The Naked and Famousin hiljattain Suomessa julkaistu levy Passive Me, Aggressive You.

Kolme  tyhjänpäiväistä syytäni tykätä levystä:

1. Symppis kotimaa. Bändi on kotoisin Uudesta-Seelannista. Olen aina halunnut matkustaa maailman toiselle laidalle, ja levy laukaisi unelmoinnin ja matkakuumeen.

2. Tunneside voimabiisiin. Kuulin loistavan hittisinkku Young Bloodin (video yllä) ensimmäisen kerran pakkaspäivänä, jolloin elämässäni tapahtui merkittävä käänne. Vips, tunneside napsahti tiukasti bändin ympärille. Pirteä biisi on varsinainen voimabiisi, jonka ”yeah yeah yeah”-kertsissä on pakko laulaa mukana (ja haaveilla olevansa kesäkuussa ja ajavansa pyörällä ilman käsiä).

3. ”Jotain ihan muuta”-efekti. Joissain levyissä sitä vain on. Passive Me, Aggressive You piristää työpäivää yhtä mukavasti kuin pussillinen irtokarkkeja. Levy ei ole pelkästään ufoja (eli se ei ole parempi kuin kaikki muut), mutta siinä on sopivasti erilaisia makuja, että se pysyy yllätyksellisenä koko mittansa verran ja herkullisena pitkään.  Ei ihme, että levy singahti ykköseksi kotimaassaan ja on aiheuttanut säpinää myös muun muassa Isossa-Britanniassa.

Määrään kaikille maanantaissa tarpoville myös 45 minuuttia Uuden-Seelannin aurinkoa. Sitä saa klikattua korviinsa tästä.

Kulttuuri Musiikki

Mitä soittoäänesi kertoo?

Do it do it do it do it do it now, say it say it say it say it now”, käskee  puhelimeni soittoääni. Nyt kourassani on uusi puhelin ja uusi puhelinnumero ja olisi periaatteessa mahdollista muuttaa sen myötä myös soittoääntä, mutta olen tosi tottunut Hot Chip -soittikseeni. Sitä ennen puhelimeni hälytti Young Folksin ja joskus muinoin Alpha Beta Gagan tahtiin, joista molemmat kappaleet toimivat loistavasti soittoääninä. Periaatteessa myös musaterroristin tavoite on saavutettu, sillä moni on kysynyt puhelimeni pärähtäessä ”hei mikäs bändi toi on, kuulostaa hyvältä” (Biisi saa monet varmasti myös repimään hiuksiaan, mutta ei siitä sen enempää.)

Ottaako kukaan muu soittoääntään yhtä vakavasti?

Kulttuuri Musiikki