Kentiltä kymmenes levy

Ruotsin rocksuuruus ja suomalaisille läheinen Kent julkaisee huhtikuussa kymmenennen ruotsinkielisen studioalbuminsa. Olen aina arvostanut Joakim Bergin lauluja, vaikka edellisillä levyillä olenkin tipahtanut suosikkibändini kyydistä. Viimeinen minuun kunnolla kolahtanut Kentin levy oli Tillbaka till samtiden vuonna 2007.

Isola oli minulle levyistä tärkein. Lähdin lukion jälkeen Pariisiin töihin ja unohdin pakata levyn mukaan, quel dommage! Silloin ennen vanhaan musiikkia ei saanut internetistä kahmittua, joten säästin ensimmäisestä palkastani sata kaksikymmentä frangia ja sain hankittua Isolan levykaupasta. Levy oli englanninkielinen versio albumista, mutta se lievitti kaihoisan pohjoismaalaisen koti-ikävää. Tutummalla kielellä levy avautui toisella tavalla, mutta englanninkielisessä levyssä oli jotain vinksahtanutta. Muistan lukeneeni haastattelusta, että Berg kirjoittaa kappaleensa ensin englanniksi ja kääntää ne sitten äidinkielelleen.  Joissain kappaleissa sanat ovat yksi yhteen ja toisissa merkitys on hieman erilainen. Mutta Kentille ominainen surumielinen ja väkevä tunnelma on sama. Suosikkikappaleeni Isolalta on Saker man ser, jonka englanninkielisen versio Things She Said ei kyllä ole yhtä hyvä, mutta vie minut vähän liian vakavan parikymppisen Annan luo hetkessä. ”Behind my wristwatch the skin is white/Behind my wristwatch where winter hides. Was it you that held too tight? Was it me that was too weak?”

Kolahtaako Kent? Mikä on suosikkibiisisi?

 

Kulttuuri Musiikki

Cover-kaverini Teitur

Yhdistä lunta, Lennonin ihanan naiivi joululauluklassikko, suosikkitrubaduurini Teitur ja yhdellä otolla kuvattu soma video. Liplatan iloisesti ja sulana kuin meri ikkunan takana.

Törmäsin färsaarelaiseen Teituriin ensimmäisen kerran joskus Provinssirockissa. Kävelin kohti päälavaa, kun kuulin jonkun laulavan sivuteltassa heleällä äänellä melankolista versiotaan riehakkaasta Greal Balls of Fire -biisistä. Pysähdyin kuuntelemaan ja ihastuin. Miehen esittämä versio vihaamastani kappaleesta oli tajuttoman kaunis. Seuraavana päivänä säntäsin levykauppaan.

Toki Teitur on tehnyt omia kappaleitaankin monta levyllistä. Suosittelen Teituria kaikille, jotka nauttivat herkistelystä. Etäsuhteesta kipeästi kertova I Was Just Thinking saa sanoituksellaan pyyhkimään silmäkulmia ja miettimään ikävää, vaikka oma sydämen valittu hengittäisikin saman kaupungin ilmaa. Teiturin kappaleissa on myös huumoria ja toivoa. Kirjaimellisestikin, teitur tarkoittaa nimittäin muinaisnorjaksi iloa ja onnea.

Myös Teituria on coveroitu. Rakkauslaulujen aateliin kuuluvasta You Get Me -kappaleesta on levytetty versio, jolla laulavat dueton Seal ja Suomen oma Anna Eriksson. Arvaa kumpi versio näistä on suosikkini?

Kauneus Meikki Musiikki