Parhaat mokkapalat + 3 tapaa tuunata helppo klassikkoresepti
Syksyisin se saapuu – tarve leipoa jotain perinteistä, kotitaloustunnilta tuttua ja varmasti hyvää. Tänään aion tarttua kauhaan ja tehdä kahvipöydän klassikon: mokkapalat. Mukana myös kolme tapaa maustaa leivonnaisen uudella tavalla. Saisiko olla minttuisaa vai herkku pienellä terästksellä?
Helpot ja herkulliset mokkapalat
- 200 g leivontamargariinia tai voita
- 3 1/2 dl kahvia
- 5 dl vehnäjauhoja
- 3 dl sokeria
- 4 rkl kaakaojauhetta
- 3 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 3 kpl munaa
- Kuorrutus
- 75 g leivontamargariinia tai voita
- 3/4 dl kahvia
- 6 dl tomusokeria
- 3 rkl kaakaojauhetta
- Koristeluun: 4 rkl koristerakeita
- Aloita mokkapalojen valmistus keittämällä vahvaa kahvia. Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
- Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa rasva ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkean kuorrutteen.
- Levitä kuorrute jäähtyneen suklaapiiraslevyn päälle. Koristele mokkapalat strösseleillä, suklaarouheella tai karkeilla. Leikkaa mokkapalalevy kaistaleiksi ja edelleen vinosti viipaleiksi tai neliöiksi.
3 tapaa virittää klassikkoreseptiä
1. Pätkis-mokkapalat
Minttusuklaavivahde sopii tähän herkkuun täydellisesti. Sulata pohjaan voin sekaan vajaa pussillinen Pätkis-paloja tai noin 7 kokonaista pätkispatukkaa. Sulata kuorrutteeseen pussin loput tai pari patukkaa. Jos olet minuttuhiiri, voit korvata nonparellit Marianne-rouheella.
2. Baileys-mokkapalat
Aikuisten mokkapaloihin sopii kermalikööri tai konjakki. Korvaa osa kuorrutteen kahvista lorauksella alkoholia. (Noin ruokalusikallinen riittää, ellet halua erityisen hilpeitä vieraita kahvipöytääsi.)
3. Salmiakkimokkapalat
Oletko salmiakkityttöjä, niin kuin minäkin? Korvaa kuorrutteen strösselit Turkinpippuri-rouheella.
Tuleeko mieleesi muita vinkkejä hyviin mokkapaloihin?
Resepti: Maku.fi Kuva: Satu Nyström/A-lehtien kuva-arkisto