Vuosi ilman levyjä
Arvostettu musiikkilenti Q julkaisi listauksensa vuoden 50 parhaasta levystä täällä. Ymmärrettävästi, lehden kotimaan huomioon ottaen listalla jylläävät brittein saarien artistit ja ykköseksi on valittu Florence + The Machinen kelpo Ceremonials. Muita top kymppiin yltäneitä ovat muun muassa Adele, PJ Harvey, Coldplay, Bon Iver ja Arctic Monkeys. Kaikkien levyjä olen kuunnellut menneenä vuotena, mutta albumista kokonaisuutena ei minulla ole minkään kohdalla mitään haisua. Ceremonialsiltakin kuuntelen vain Shake it Outia.
Vuosi 2011 oli minulle se vuosi, jolloin en enää kuunnellut hyviä levyjä vaan hyviä kappaleita. Aika rankka huomio musanörtille. Siirryin kuuntelemaan lähes kaiken musiikkini digitaalisena, iTunesista ja Spotifysta, joista molemmista on helppo klikkailla soittolistalle vain ne albumien hyvät kappaleet. Cd-levykokoelmani, jota olin kartuttanut kymmeniä vuosia niin ylpeänä ja hartaudella aakkostanut, muutti varastoon.
Yksi vuoden suosikkilevyistäni on James Blaken albumi. Blakekin tuntuu siirtyneen takaisin biisivetoiseen julkaisuun: tänä syksynä on jo julkaistu kahdenkymmenenviiden minuutin mittainen EP Enough Thunder. Joulukuun 11. Blakelta julkaistaan vielä toinenkin EP, Love What Happened Here, josta voi kuunnella maistiaisia täällä. Miksi niitä kokopitkiä levyjä tekisi, kun ei kukaan niitä osta, vaan himoitsee uusia kappaleita soittolistoilleen.
Tai ehkä minä teen vuonna 2012 jyrit ja alan keräillä albumini uudessa muodossa. Isältä peritty Imagine olisi kiva saada soimaan rahinoineen, tunteineen.
Ostatko sinä vielä levyjä? Kuunteletko niitä kokonaisuutena vai bongailetko biisejä sieltä täältä ja olet oman elämäsi dj soittolistoinesi?