Another day at the office

Ihanaa, äitiyslomalla istun sitten vaan kahviloissa ja syön täydellisen kosteaa Sacheria ja siemailen vaahtoisaa höyryävän kuumaa lattea. Luen kirjoja ja suoritan ehkä pari psykologian kurssia. Leivon, laitan uusia ruokia ja sisustan. Puen vauvaa nätteihin vaatteisiin ja otan ihanan seesteisiä kuvia. 

Näin teen.

Eiku ootas…

Ihan vaan muistaakseni, dokumentoin tänne erään ihan tavallisen perjantain. Kun taas joskus kiroan tietokoneen tuijotuksesta jumissaolevaa päätä ja palavereissa istumisesta kipeää selkää, voin muistella että joskus oli vähän toisin.

paiva1.jpg

Klo 6.30. Heräämisestä on tullut aika liukuva käsite, kun koko yössäkään ei tunnu nykyään olevan oikein päätä eikä häntää. Joskus unelmoin elämästä ilman herätyskelloa… no, neljään kuukauteen ei ole tarvinnut paljon herätyskelloa käyttää, valkenee nimittäin se aamu ihan muutenkin.

Taidettiin nousta samoihin aikoihin kun J ja syötiin yhdessä aamupala ja kupit kahvia. Tai no, kolme kuppia kahvia. 

Puoli kahdeksan maissa oli silmät sen verran jo auenneet, että sain haalittua sakin kasaan uloslähtöä varten. Se(kään) ei ole ihan niin yksinkertaista kuin ennen. Insinöörisihmisenä olen kyllä kovin ylpeä lähes täydelliseksi hioutuneesta uloslähtöprosessistamme. Omat vaatteet päälle ja kengät jalkaan, koiran kakkapussi ja namit takin taskuun valmiiksi odottamaan, Eliakselle valjaat, kantoreppu vyötärölle, Palle ulkovaatteisiin ja kantorepun kyytiin ja oma takki päälle. Hyvällä tuurilla päästään hissiin ilman että kukaan itkee, avaimet on mukana ja kuulokkeissa pitää täyspäistä seuraa aamuradion tyypit. Kaikki hyvin siis.

paiva4.jpg

Klo 9.45 Muistan vihdoin vilkaista milloin kirjastosta lainatut psykan kirjat pitää palauttaa. Huomenna. Mahtavaa. Myöhästymissakkoja on niin paljon, etten saa uusia kirjoja ilman käyntiä kirjastolla. Sitä paitsi kirjastokorttikin on hukassa. Huomaan samalla, että olen missannut psykologian kurssin harjoitusryhmiin ilmoittautumisen ja ainoa suoritusvaihtoehto on tenttiä kurssi. Mahtavaa.

Järkyttävä nälkä, mutta koitan Palle sylissä näpytellä yhdellä kädellä pari kappaletta hermoverkoista ja -soluista. Viiden sanan jälkeen pikkutyypilläkin on nälkä, joten ei muuta kuin tissi esiin ja lounastarjoilu käyntiin. Miten sitä ei töissä osannut nauttia siitä, että sai kirjoittaa sähköposteja kahdella kädellä ja private partsit piilossa. No, saan kuin saankin sen verran tekstiä kasaan että saan palautettua kirjat seuraavana päivänä. Ahdan sisuksiini palkinnoksi kolme satsumaa. Ei sillä, että ne nälkään auttaisivat.

Palle nukahtaa sopivasti hetkeksi hiukan yhdentoista jälkeen ja ryntään jääkaapille kaivamaan itselleni jotain lounaaksi sopivaa. Parin päivän takainen makuelämys nimeltä soijarouhepasta saa kelvata. Kylkeen vähän seminuutunutta parsakaalia ja ai että, jo on makupaletti ja lautasmalli kohdillaan. Palle toki ehtii herätä lounasseuraksi, joten syötän sille toisella kädellä vähän juuressosetta, jotta saan itsekin syödä ennen nälkäkitinää. (Oli muuten lanttua tuossa soseessa. Ei saisi olla kuulkaa! Nyt tulee jotain peruuttamattomia nitriittivaurioita. Hyvä äiti.)

paiva_5.jpg

Klo 14. Nyt on leikitty puupalikoilla ja laulettu sata kertaa pikkuiset kultakalat ja lapinäidinkehtolaulut. Luettu lorukirjaa, vaihdettu vaippa ja syöty. Syöty vähän lisää. Kaiken järjen mukaan nyt olisi päiväuniaika. Ihana, ihana uniaika. Torkahtaisin kuola poskella mustaan syvään päiväunihorrokseen. Heräisin herttaiseen vauvan jokelteluun levänneenä ja iloisena.

Täydellisen sulavista ja äänettömistä liikkeistäni huolimatta Palle tapittaa minua pikku silmillään joka ikinen kerta kun lasken hänet sylistäni. Juuri kun luulen onnistuneeni ja saan korvatulpat korviini, kännykän äänettömälle ja silmät kiinni, kuuluu pieni ”äh” ja tyyppi on hereillä.

Okei, ei sitten. Nousen ylös, imetän, kanniskelen ja heijailen polvet kipeiksi. Ei auta, ei. Luovutan ja viritän Pallen kantoliinaan, jotta saisin edes siivottua. Se on meinaan nykyään lempijuttujani heti päikkäreiden jälkeen. (Oh dear, nyt kuulostaa itsestänikin jo melko säälittävältä…) Eilen sain siivota ihan rauhassa reilun tunnin ja kaikki oli hetken ihanasti putsplank-siistiä. Se oli eilen se…

Haahuilen ympäri kämppää pikku sukkia ja puklurättejä keräillen. Koitan keksiä sopivat paikat niin Pallen sitterilelukaari-arsenaalille, Eliaksen puoliksisyödyille luille kuin J:n kasvavalle koulutyökokoelmallekin. Ei sillä, ihan hieno sisustustuelementtihän tuo renkaanheittopelikin on…paiva2.jpg

Klo 17. Kun en kerran saa nukuttua pois väsymystäni, roudaan Pallen kuntosalin vauvaparkkiin ja menen itse jumppaan. Tällä kertaa saan jumpata rauhassa ilman, että Pallen äitiä kuulutetaan itkuista vauvaa hyssyttelemään ja mystisesti tunnen itseni jopa semivirkeäksi tunnin hikoilun jälkeen. Palle on nukahtanut jumppani aikana, joten kiiruhdetaan nopsasti vielä kaupan kautta kotiin.

Suihkuun en edes koita päästä ennen kuin J tulee, joten kääräisen sidekickini taas kantoliinaan ja aletaan tehdä molemmat jo hiukan nälkäkiukkuisina ruokaa. J tulee kotiin joskus seiskan maissa, mutta sillä on tentti tulossa joten vuoden vaimona suon hänelle tunnin vauvatonta lukuaikaa. Kun keittiö on taas kerran räjähtänyt, ruoka uunissa ja Palle ruokittu, kipaisen supernopeaan suihkuun.

Kun olen saanut puhtaat kuolattomat vaatteet päälle ja hiuksetkin ihan  kammattua, Palle pyörii puklussaan lattialla ja J koittaa epätoivoisesti perehtyä otantamenetelmiin. Pistetään pöytään kynttilät ja viiniä, kuitenkin perjantai ja kaikki.

Parin tunnin päästä luppasilmäinen Palle nukahtaa ja niin nukahdan minäkin. Vain elämää jää taas katsomatta, keittiö siivoamatta ja hyvänyön suukot antamatta.

No, ehtiihän sitä taas huomennakin.paiva_4.jpgEi ollut täydellistä lattea, mutta oli mikrokuumaa kahvia, loputon määrän imetyksiä, kolme koneellista pyykkiä ja pari koiran ulkoilutusta. Liian monta vaipan ja vaatekerran vaihtoa, laskunmaksua ja loputonta pyykinripustusta. Oli myös suunnilleen sata vauvan naurua, pari mahalleen kääntymistä ja käsittämättömän taidokasta leikkikaaren lelujen heiluttelua ihan itse. 

 

Kommentit (1)
  1. Haha ihana! Mutta totahan se just pahimmillaan ja parhaimmillaan on 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *