Superihmisille

Hei wadap, mitä meidän öille on tapahtunut? Palle on nukkunut niin hienosti koko pikku elämänsä ajan ja nyt – el catastrophe on vallannut meidän ihanat hiljaiset yöt. Kaveri on nyt jota kuinkin viikon ajan herännyt joka jumalan yö sellaiset rapsakat 6-8 kertaa. Mitä se tarkoittaa? Onko sillä joku hätä? Onko minun maidosta tullu jotain light-litkua, että pitää sitten puolen tunnin välein havahtua kiljuvaan nälkään? En kyllä edes tiedä onko tyypillä nälkä, jotain se vaan heräilee kohkaamaan. Enkä ole sen enempää jaksanut asiaa pohtia, kun maidolla se nukahtaa suht kivuttomasti uudestaan. 

Mutta huh, on suht masentavaa herätä aina uuteen kitinään, vilkaista kelloa ja todeta sen olevan 38 minuuttia enemmän kuin edellisen syötön loputtua. Voi pojat. Tätä vielä puoli vuotta, niin aletaan olemaan aika valmista kauraa. 

Vaan kyllähän tämä tästä, ja toisaalta tämä taitaa nyt olla se meikäläisen työ. 

pallejaaiti_0.jpg

Asettui yöheräilyt taas onneksi mittakaavaansa, kun raahauduttiin kaikkine silmäpusseinemme ja ärsytyksinemme aamulla Elixian vauvajumppaan. Tai siis äitijumppaan, vauvat meinaan köllötteli kuin pikku enkelit siinä tohinan keskellä, kun me äiti-ihmiset toikkaroitiin ympäriinsä naamat punaisiksi. Oli aika kivaa. 

Vaikka miten olen näitä kaikenmaailman babybiccejä ja vauvapilateksia naureskellut niin onhan se myönnettävä, että on niissä vaan jotain tosi kivaa ja… (auts, inhokkisana)… voimaannuttavaa. Kömpiä sieltä pukluisten lakanoiden ja jäähtyneiden aamukahvien keskeltä tuonne ulkomaailmaan. Todeta hissin peilistä, että on muuten hiukset harjaamatta, eriparisukat jalassa ja syyskuun lopun aamuun aivan liian vähän päällä. Ihan vaan löytääkseen sieltä neonväristen kompressiosukkien ja tiukkojen peppujen seasta salillisen sen saman hämmennyksen, väsymyksen ja ikuisen sääätämisen jakavia äitejä ja vauvoja. Voi tajuta että hei, näilläkin on ehkä valvottu kello kolme ja kaivettu aamulla nanosekunnissa omat jumppavaatteet niskaan vauvan jo huutaessa hikisenä toppapuku päällä. Tiuskittu ihan tyhjästä parhaansa yrittäville isille ja vältelty bussissa niitä sympatisoivalla katseella hymyileviä mummoja. 

pallejaaiti2.jpg

Välillä sitä löytää itsensä vollottamasta, miten kukaan ei ikinä voi ymmärtää millaista pienen vauvan hengissäpitäminen ja kasvattaminen on. Että jos mies viettäisi viikonkin minun hommissani, niin se kyllä ostaisi minulle vähintäänkin kymmenen kasvohoitoa ihan vaan kiitokseksi saakelin hyvästä superäitiydestä.

Kunnes sitten tajuaa, että meitä on oikeastaan aika monta. Isää, äitiä, kummia, mummoa ja tarhantätiä, jotka pyörittävät tätä sirkusta joka ikinen päivä. Sitä kaikkea kaaosta, itkua ja iloa, joista tulee jonkun meistä lapsuus. Tuolla niitä kulkee koko ajan busseissa, kauppajonoissa ja sukupäivällisillä, hemmetinmoisia superihmisiä kaikki. 

puheenaiheet ajattelin-tanaan lapset
Kommentit (2)
  1. Ihana kirjoitus <3 Aurinkoa sinne!

    1. Oi, kiitti tyypit. Aurinko näyttää tulleen perille 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *