Kaldoaivi

 

Muutama kuukausi sitten kyselin Outdoor Siskojen kokemuksia Kaldoaivin erämaasta, sillä suunnitelmissa oli suunnata sinne heti kun koko retkikunnan kesälomat alkaisivat. Mieleeni jäi erityisesti kommentti

 

“Parasta Kaldoaivissa on, että siellä ei ole yhtään mitään”.

 

Kun viimein saavutimme itse tuon Suomen laajimman erämaa-alueen, en ollut ollenkaan varautunut kaikkeen siihen elämään ja yltäkylläisyyteen, jota meille tarjoiltiin.

 

 

 

Heinäkuun alussa koko Lappi oli kukassa, koivulehdot hohtavan vihreitä, poronvasat vaelsivat isompien lomassa tuoreiden merkintöjen kanssa, pienet tiput ihmettelivät niille uutta maailmaa samalla ja emot ohittavia vahtivat matkaajia tiukasti.

 

Mutta Kaldoaivi ei ollut helppo. Eihän siellä tarvinnut tuntureita ylittää tai käydä läpi porrassulkeisia, mutta se on erämaisin alue missä olen koskaan ollut. Reittimerkkejä sai välillä etsiä, polut olivat olemattomia ja veivät välillä suoraan suohon. Suurempia ja pienempiä vesiä sai ylittää joka päivä.

 

Koska olen luonnostani hyvin sulokas ja vakaa-askeleinen, olivat housuni ja kenkäni märät viimeiset kolme päivää. Jalkani lipesi keskellä puroa, upposin suohon ensin polvea myöten ja myöhemmin vielä reittä myöten. Toisinaan kun päätyy tasapainoilemaan liukkailla kivillä keskellä vilkkaasti virtaavaa jokea, sitä miettii että varmasti olisi järkevämpiäkin harrastuksia.

 

Mutta voi että kun oma sisäinen ääni oli hiljaa! Juuri se, joka miettii eilen käytyjä keskusteluja, suunnittelee töitä ja huolehtii karvapalloista olohuoneen nurkissa. Sitä oli vain onnellinen. Vaikka kaikki oli vaikeaa, en voinut lakata hymyilemästä. Kaikkialla oli niin kaunista, ilma oli niin kaunis, seura oli niin rakasta! Iltasella oli ihana saapua autiotuvalle ja päästä seinien suojaan kokkaamaan iltapalaa.

 

 

Tällä kertaa jätimme melkein kaikki retkimuonapakkaukset kotiin ja kokosimme ruokamme itse. Tottakai paljon oli valmiina, koska niitä ei saisi muuten mukaan. Mutta oli ihana kokata oikeaa ruokaa, jossa oli rakennettakin. Vaikka se sitten maustettiinkin valmiskastikkeilla ja matkassa oli paljon riisiä.

 

Parhaiten mieleen jäi porukan kalastajien nostamat harjukset, jotka paistettiin pannulla ja syötiin ruisleivän kanssa. Onkohan mikään ikinä maistunut paremmalta? “Näkä on paras mauste”.

 

 

Jos joku jäi tällä kertaa harmittamaan, on se, että siellä ei saanut viettää useita kuukausia. Kuljimme nyt 70 kilometriä Sevettijärveltä Pulmankiin, mutta olisin voinut kulkea ikuisuuksia tutkien erämaan eri kolkkia.

 

Voisin vähän imelästi jatkaa tuota alussa siteeraamaani lausetta: “Parasta Kaldoaivissa on se, että siellä ei ole mitään ja se, että siellä on kaikki”.