Puhuva koira ja päivittäinen posteljooniraportti

img_3553.jpg

Kävelen Frijan kanssa kaksin hämärässä, hiljaisella metsätiellä. Täysin yhtäkkiä se pysähtyy niille sijoilleen. Ainoa suunta, joka Frijalle sopii, on suoraan takaisin kotiin. Miksi? Onko metsässä hirvi, karhu vai ufoja? Kyllästyikö se? Frija ei osaa kertoa minulle, mitä sen mielessä liikkuu. Enkä minä osaa kertoa sille, ettei sen tarvitse huolehtia. Ehkäpä siksi, että sen käytös saa minutkin epävarmaksi.

 

Tuskin tulen koskaan ymmärtämään Frijaa täysin. En ainakaan siinä määrin, missä se ymmärtää minua. Niinä tuhansina vuosina, joita koira on ihmisen kanssa viettänyt, on siitä tullut mestari tulkitsemaan ihmistä. Se ymmärtää kehomme eri asentoja, äänenpainoja, hajuja ja on erittäin tarkka jopa kasvojen ilmeiden tulkitsemisessa. On tuskin liioittelua todeta, että koira tietää meistä enemmän kuin me itse.

 

Miten me ihmiset sitten osaamme tulkita koiria? Yhä tänä päivänä riitelemme eri viestien tarkoituksista ja jopa siitä, pitäisikö niiden käyttäminen kieltää koiralta kokonaan. Jos esimerkiksi pelkkä murina hämmentää meitä tässä määrin, miten sitten lähes huomaamattomat nyanssit? Tiesitkö, että koira heiluttaa häntäänsä eri tavalla omalle laumalleen, kuin muille?

 

Vuosisatoja kestänyt canis-suvun tutkimus ei ole loppujen lopuksi vienyt meitä kauhean pitkälle, vaikka ei meitä voi yrityksen puutteesta syyttää. Viimeisimmät aluevaltaukset vievät meidät suuntaan, jossa koira opetteleekin viestimään ihmisten kielellä.

 

Amerikassa ryhmä tiedemiehiä kehittelee koiralle älykästä liiviä, jonka avulla koira voisi paremmin kommunikoida ihmisten kanssa. Käytännössä liiviin olisi ladattuna tarkkaan valikoituja ääniviestejä, joiden käyttö opetetaan palveluskoiralle. Esimerkiksi sokeritautipotilaan avustajakoira voisi liivin avulla ilmoittaa omistajalleen, milloin verensokeri on laskemassa alaspäin. Tai jos omistaja kuitenkin ehtii tajuttomaksi, koira voisi hakeutua muiden ihmisten luokse ja liivin avulla pyytää vastaantulijaa seuraamaan tätä hädässä olevan ihmisen luo. Kuulemma projektissa ongelmallisinta on, että puhuva koira hämmentää ihmisiä.

 

Aivan toinen ryhmä taas haaveilee saavansa tekstiviestejä koiralta. Käytännössä omistaja itse opettaa tämän mobiilisovelluksen tulkitsemaan koiran ääntelyä. Sovellukseen kytketty kaulapanta voisi lähettää omistajalle tekstiviestin esimerkiksi silloin, jos koira ilmoittaa oven takana olevasta vieraasta ihmisestä. Päivästä tulisikin mielenkiintoinen seuratessa koiran raportointeja postimiehestä, oravista ja kaikesta muusta päivän aikana taloa ohittavista ilmiöistä.

 

Ehkä teknologia auttaa meitä oppimaan lisää sohvan nurkissa tuhisevista luontokappaleista ja lopulta päättää meidän väittelymme? Onneksi tärkeimmät viestit ovat hyvinkin selkeitä: nälkäinen Frija lyö tassulla ruokakuppiaan.

 

 

img_9682.jpg

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Muistoja läheltä

IMG_0031.jpg

 

Yöttömän yön Lapissa vuorokaudenajat sekoittuvat toisiinsa niin lujasti, että päivänkierto lakkaa olemasta, eikä kellonajalla ole oikeastaan väliä. Aurinkohulluus kadottaa väsymyksen kokonaan, joten parin päivän vaelluksen jälkeen uni karisee silmistä aikaisin, vaikka keho ei olisikaan juuri levännyt.

 

Siispä takana oli pitkä päivä, kun päivällisen ja levon päälle päätimme lähteä kipuamaan vielä Noitatunturin huipulle. Tasapainoiltuamme kivipellon peittämää rinteen seinämää ikuisuudelta tuntuvan ajan, saavutimme viimein huipun, josta avautui ääriinsä avara maisema Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Istahdimme kaikki neljä, minä, mieheni, veljeni ja koirani riviin istumaan ja tuijotimme hiljaa. Lapin huippujen saavuttaminen on aina jollain tasolla jopa hengellinen kokemus.

 

Mitä kauemmas pääset, sitä uskomattomampia kokemuksia saat. Siitä huolimatta paras paikka on aina se, mihin voit mennä juuri nyt. Olen nyt ollut jumissa kaupungissa kohta pari kuukautta ja mieli harhailee tahtomattaankin viime reissuun: Yhden yön vaellukseen Simon Martimoaapan soidensuojelualueelle.

 

IMG_9964.jpg

 

Se oli nelikuisen lapinporokoirapentuni Pikun ensimmäinen yö metsässä. Se antoi nenän viedä pieniä pennun jalkoja innokkaasti eteenpäin koko kahden päivän ajan. Meille ihmisille Martimoaapa tarjoili parastaan. Lauantai alkoi kevyessä sateessa, joka yön saattelemana muuttui pieneksi pakkaseksi. Tämä tarkoitti, että saimme herätä upeaan, sumuiseen ja puoliaurinkoiseen aamuun. Kostea lehmustojen ilma teki hunajaa syysviluisille keuhkoille.

 

Sateen uhka kuitenkin tapaa pelottaa suurimman osan kanssaretkeilijöistä, joten saimme kulkea aika rauhassa. Iltapäivän kääntyessä iltaa kohti päätimme suunnata lähimmälle autiotuvalle. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin Yle Puhe, tuvan lämmitys, kokkaus ja kahvi on yllättävän meditatiivista puuhaa, kun mitään muuta ei ole edes tarjolla. Kaiken mitä teet, voit tehdä kiireettä ja kaikessa rauhassa.

 

IMG_0155.jpg

 

Iltaa kohden tuvasta etsi suojaa myös lapsiperhe parin koiran kanssa, joten päädyimme siirtämään oman leirimme riippumattoihin. Pentukin nukkui hyvät 12 tuntia raikkaassa ulkoilmassa, makuupussiin käärittynä.

 

IMG_0033-2.jpg

 

Reissun paras hetki on aina aikainen aamu. Nytkin heräilin jo ensimmäisiin valon kajoihin, laiskottelin hetken ja hipsin hiljaa pihalle nuotiota tekemään pentu kintereillä. Tulen rätisyttäessä puita istuin itsekseni seuraamaan auringon matkaa taivaanrannasta ylös. Vaikka yleensäkin nautin seurasta vaelluksilla, nuo pienet aamuhetket, jotka ovat vain minun (ja nelijalkaisen varjoni), kuuluu ehdottomasti parhaisiin vaellusmuistoihin. Auringonnousut, luonnon ja eläinten herääminen… Oma matkaseurani nukkuu kaiken sen ohi.

 

Mutta juuri tuo on se hetki, jolloin ymmärtää olevansa juuri siellä, mihin on aina halunnutkin mennä.

 

IMG_0146.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään