Puhuva koira ja päivittäinen posteljooniraportti
Kävelen Frijan kanssa kaksin hämärässä, hiljaisella metsätiellä. Täysin yhtäkkiä se pysähtyy niille sijoilleen. Ainoa suunta, joka Frijalle sopii, on suoraan takaisin kotiin. Miksi? Onko metsässä hirvi, karhu vai ufoja? Kyllästyikö se? Frija ei osaa kertoa minulle, mitä sen mielessä liikkuu. Enkä minä osaa kertoa sille, ettei sen tarvitse huolehtia. Ehkäpä siksi, että sen käytös saa minutkin epävarmaksi.
Tuskin tulen koskaan ymmärtämään Frijaa täysin. En ainakaan siinä määrin, missä se ymmärtää minua. Niinä tuhansina vuosina, joita koira on ihmisen kanssa viettänyt, on siitä tullut mestari tulkitsemaan ihmistä. Se ymmärtää kehomme eri asentoja, äänenpainoja, hajuja ja on erittäin tarkka jopa kasvojen ilmeiden tulkitsemisessa. On tuskin liioittelua todeta, että koira tietää meistä enemmän kuin me itse.
Miten me ihmiset sitten osaamme tulkita koiria? Yhä tänä päivänä riitelemme eri viestien tarkoituksista ja jopa siitä, pitäisikö niiden käyttäminen kieltää koiralta kokonaan. Jos esimerkiksi pelkkä murina hämmentää meitä tässä määrin, miten sitten lähes huomaamattomat nyanssit? Tiesitkö, että koira heiluttaa häntäänsä eri tavalla omalle laumalleen, kuin muille?
Vuosisatoja kestänyt canis-suvun tutkimus ei ole loppujen lopuksi vienyt meitä kauhean pitkälle, vaikka ei meitä voi yrityksen puutteesta syyttää. Viimeisimmät aluevaltaukset vievät meidät suuntaan, jossa koira opetteleekin viestimään ihmisten kielellä.
Amerikassa ryhmä tiedemiehiä kehittelee koiralle älykästä liiviä, jonka avulla koira voisi paremmin kommunikoida ihmisten kanssa. Käytännössä liiviin olisi ladattuna tarkkaan valikoituja ääniviestejä, joiden käyttö opetetaan palveluskoiralle. Esimerkiksi sokeritautipotilaan avustajakoira voisi liivin avulla ilmoittaa omistajalleen, milloin verensokeri on laskemassa alaspäin. Tai jos omistaja kuitenkin ehtii tajuttomaksi, koira voisi hakeutua muiden ihmisten luokse ja liivin avulla pyytää vastaantulijaa seuraamaan tätä hädässä olevan ihmisen luo. Kuulemma projektissa ongelmallisinta on, että puhuva koira hämmentää ihmisiä.
Aivan toinen ryhmä taas haaveilee saavansa tekstiviestejä koiralta. Käytännössä omistaja itse opettaa tämän mobiilisovelluksen tulkitsemaan koiran ääntelyä. Sovellukseen kytketty kaulapanta voisi lähettää omistajalle tekstiviestin esimerkiksi silloin, jos koira ilmoittaa oven takana olevasta vieraasta ihmisestä. Päivästä tulisikin mielenkiintoinen seuratessa koiran raportointeja postimiehestä, oravista ja kaikesta muusta päivän aikana taloa ohittavista ilmiöistä.
Ehkä teknologia auttaa meitä oppimaan lisää sohvan nurkissa tuhisevista luontokappaleista ja lopulta päättää meidän väittelymme? Onneksi tärkeimmät viestit ovat hyvinkin selkeitä: nälkäinen Frija lyö tassulla ruokakuppiaan.