Onko mitään jääny käteen?

Pohdin tässä joku viikko taaksepäin, olenko muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana, kun olen asunut ulkomailla. Tämä on minun ensimmäinen kerta, kun asun ulkomailla. Iso juttu? Ihan hurja? Eipä oikeastaan. Kun palasin visiitiltäni suomesta, mietin olko tämä uusi ympäristö ja uusi tilanne jättänyt minuun mitään jälkiä…paitsi muutaman lisäkilon.

Kaikki ystäväni täällä sanoivat, että olen varmaan itsenäistynyt tosi paljon. Nääh.. Olen jo aiemmin muuttanut yksinäni uuteen kaupunkiin, vaikkakin Suomen sisällä, mutta silti. Uskon, että muutto suoraa kotoa uuteen kaupunkiin, yksin vaikutti enemmän itsenäistymiseeni.

Listasin kuitenkin joitain muutoksia, mitä olen huomannut istessäni. Lisäksi pohdin mitä asioita haluan kehittää itsessäni

1. Itsevarmuus 

Itsepäinen, itsenäinen jopa itsetietoinen olen ehkä ollut. Itsevarma… en niinkään. Ulkoapäin olen saattanut vaikuttaa pelkäämättömältä ja siltä, että minua ei kiinnosta vähääkään mitä muut ajatteleen. Mutta tämän hyyyyvin ohuen ja heikon läpikuultavan kuoren alta pilkottaa epävarmuus. Epävarmuus siitä, mitä muut minusta ajattelee, onko minun tapani tehdä ja toimia jotenkin outo… tai nolo. Olen aina verrannut itseäni muihin ja pitänyt muita parempana, oikeampana. Luotan useammin muihin kuin itseeni. Jos joku väittää jotain, mikä on ristiriidassa oman tietoni tai uskomukseni kanssa, olen luultavasti vain itse käsittäny asian aiemmin väärin. 

Pikku hiljaa olen alkanut luottamaan itseeni. Ja oppimaan, että jos teen jotain eri tavalla, se ei tarkoita, että teen väärin. Se, että olen joskus hölmö ja teen virheitä, ei tarkoita, että olen huono. Minä opin alituiseen.  Kun saavuin tänne, oli kaikki erilaista. Ja mokasin ja noloilin. Useasti. Opin, että bussissa ei saa vaihtorahaa.. eikä se jos kuski kysyy haluanko single ticketin tarkoita, että toinen vaihtoehto on paluulippu. Että kotiavaimia pitää teettääkin kaksi. Että meidän summeri ei toimi. Että jos asiakas kysyy ”vestiä” hän ei tarkoita liiviä vaan perustoppia. Että käsitin väärin. Ja ymmärsin väärin. Ja käytin väärää sanaa. Ja tein itsestäni urpon.

Mokasin, häpesin ja sitten unohdin. Ja sitten mokasin uusiksi. Mutta se ei haittaa. Harvoin tein sanoja virheitä uudestaa. Tai jos teen niin ehkä kymmenennen kerran jälkeen muistan

Totuin siihen, että kaikki eivät pitäneet siitä, että tulen ulkomailta. Että en ollutkaan täkäläinen. Että en puhunut täydellistä englantia. Mutta se ei tee minusta yhtään huonompaa, eikä siinä ole mitään outoa. Vaan erilaista ja erityistä.

En voi sanoa, että olisin itsevarma vielä. Se on edelleen heikoimpia puolian. Olen kateellinen niille, jotka tekee ja joita ei kiinnosta mitä muut ajattelee. Itsevarmuudessa olen tehnyt suuren harppauksen, mutta en ole vielä päämäärässäni.

 

2. Vapaus

Olen ymmärtänyt, että etenkin nykyisessä elämäntilanteessani, paras puoli on vapaus valita itse. Kaikki päätökset on kiinni minusta itsestä ja minun ei tarvitse pyytää lupaa. Nyt tarkoitan sitä, että ymmärsin että en ole riippuvainen paikasta missä elän, en kodistani, tavaroistani, työstäni. En edes ihmisistä. Jos en viihdy työssäni, vaihdan sen. Jos tahdon lähteä matkustelemaan, voin lähteä. Se mitä minulla täällä on on vain seinät, katto ja materiaa.

Ja ystäviä. Joista suurinosa on täällä samassa tilanteessa kuin minä. Täällä tänään ja pian jossain muualla. Vaikka he ovat tärkeitä, en voi luottaa siihen, että nämä ihmiset pysyvät luonani ikuisesti, koska en itsekään voi luvata samaa. Saattaa kuulostaa hieman ankealta tai yksinäiseltä, mutta itse koen tämän voimavarana.

Vapauden olen huomannut myös matkustelussa. Ennen halusin suunnitella lomiani ja reissujani jopa kuukausia etukäteen. Halusin varautua. Nyt jos saan tarpeeksi hyvän tajouksen tai idean, voin lähteä jo huomenna. Tai tänään.

Haaveeni olisi viettää yksi ”hippivuosi”. Että ottaisin lentolipun jonnekin tosi kauas ja tuntemattomaan. Yksin. Ja yrittäisin selvitä mahdollisimman vähällä. Ja vasta kun tarve vaatii tekisin töitä. Ja lopettaisin. Ja menisin seuraavaan paikkaan. Ja kohtaisin uusia ihmisiä. Ja kokeilisin, seikkailisin. Menisin täysin oman mielen mukaan.

Kun aiemmin sanoin, etten ole riippuvainen mistää, se on sinällään totta. Olin tyytymätön työhöni ja otin loparit ja etsin uuden työn. Ja kun kämppikseni kertoi, että saatamme joutua luopumaan kämpästänne, en ollut kauhistunut. Sitten vaan etsitään jotain muuta.

Olen kuitenkin ”riippuvainen” tulevaisuuden suunnitelmiini. Haluan mennä ensi vuonna ausseihin. Joka tarkoittaa, että joudun säästämään rahaa. Olen nyt työpaikassa, jossa saa ”helppoa rahaa”. Jos päätänkin lähteä reppureissulle Islantiin tai Afrikkaan, voin tehdä sen, mutta se tarkoittaa haaveideni reissun (Australian) siirtymällä vähintään puolella vuodella eteenpäin.

 

3. Yksin, ei yksinäinen

Olin ennen riippuvainen seurasta. Jos olin pitkään yksin, ahdistuin ja masennuin. En ole päässyt tästä täysin eroon, mutta kehittynyt. Olen alkanut ottaa aikaa itselleni ja jopa nauttinut yksin olemisesta. Olen myös huomannut, että pidän yksin matkustelusta. Ennen kun tulin Edinburghiin en ollut edes lentänyt yksin. Jos suunnittelin reissua jonnekin suunnittelu alkaa sillä, että kenen kanssa mennään ja halutaanko me edes mennä samoihin paikkoihin. Jos ei matkaseuraa löytynyt, hylkäsin suunnitelmat. Nyt kohde tulee ensi. Sitten rupean pohtimaan HALUANKO matkaseuraa vai menekö yksin.

Pieni esimerkki. Olen tehnyt kaksi reissua Dubliniin 3 kuukauden sisällä. Ensin matkustin yksin. Oli ihanaa. Sain päättää mitä tein, millon ja en tuntenut syyllisyyttä, jos muutinkin mieltäni lennosta tai jos halusinkin tehdä reissu suloiseen satamakylään. Lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin ihan huppu tyyppejä.

Toisen reissun tein kavereitten kanssa. Sama paikka. He halusivat tehdä turistijuttuja, nukkua pitkään ja käydä Dublinin jossain magaisossa yökerhossa. Meidän intressit ei mennyt yhtään yksiin. Yritin roikkua matkassa päivän verran kunnes luovutin ja sanoin että teen matkaani nyt vähän aikaa yksin. Käykö , että nähdäänkö aamulla? Tunsin huonoa omaatuntoa, mutta en halunnut pilata omaa reissuani. Itse halusin tavata uusia ihmisiä, kirtää läpi vintagekirpparin ja löytää kivoja pikku baareja.

Nyt menen viikonloppuna Lontooseen. Yksin. Ihan vaan, koska en halunnut ketään mukaan. Koska oma seura riittää.

 

4. Itsearvostus

En tiedä onko syynä tämä ystävällinen skotti ilmapiiri vai mikä, vai se, että olen pyörinyt oikeissa piireissä, mutta olen alkanut näkemään itseni paremmassa valossa. En kritisoi itseäni yhtä paljon. Voin myöntää ja olla ylpeä, kun onnistun. Voin yhä useammin katsoa peiliin ja myöntää, että kyllä minä näytän ihan hyvältä. 

On ihan okei olla ylpeä itsestään. 

 

5. Kiitä, kehu, auta ja välitä

Tämä olisi pitänyt olla listani ykkönen, koska tämä on minulle tärkein.

Katson ylöspäin ihmisiä, jotka ovat aidosti lämpimiä ja välittäviä. Olen tavannut matkallani paljon ihmisiä, jotka pyyteettömästi haluaa vain hyvää muille. Ja se se vasta on rikkaus. 

En tarkoita, että ennen olisin ollut kiittämätön ja kylmä. Minut opetettiin kiittämään aina ruokailun jälkeen ja olemaan kohtelias. Ihan näitä perusjuttuja.

Täällä olen tavannut itsekkäitä ilkeitä ihmisiä, sellaiset jätän omaan arvoonsa. Enemmän olen tavannut ihmisiä jotka levittää hyvää. Ihan vaan pienillä jutuilla. Tarjoaa majapaikan, kyydin, juttuseuraa, antaa vinkkejä, sanoo kauniita sanoja. 

Pari viikkoa sitten olin ulkona syömässä. Ihan viereeni tuli mies, joka näytti huonovointiselta. Hän rupesi oksentamaan. Muut ohittivat miehen ja nurpistivät nenäänsä. Kysyin lopulta mieheltä, halusiko hän jotain. Vettä? Mehua? Mies kiitti minua ystävällisyydestä mutta lupasi, että pärjää. Uskon kuitenkin, että hän oli kiitollinen. Olen itse saanut oksennustaudin laivalla. Kaksi tuntematonta tyttöä tarjosi silloin apua. Olin kiitollinen ja otin avun vastaan, koska sitä kipeästi tarvitsin. Toivon, että jos tulevaisuudessa minulle käy vielä näin, joku välittää ja auttaa.

Toinen asia, mitä huomasin etten tehnyt ennen tarpeeksi, on kehuminen. Ei ole minulta pois jos kehun ihmisiä. Ei tarvitse olla hyviäkään tuttuja, jotta voi sanoa jotain mukavaa. Ja kun miettii.. kuinka usein kehut muka eivät ole kivoja? Olen saanut muutamia kertoja kehuja tuntemattomilta vastaantulijoilta. Ja aina ne ovat tuntuneet hyvältä.

 

6. Ei paniikkia

Ikäkriisit, kehityskriisit, elämänkriisit. Olenko saavuttanut tarpeeksi? Olenko tehnyt tapeeksi? Miksi en tiedä mitä teen elämälläni? Alanko olla liian vanha tähän?

Höpöhöpö!! Kun pääsin lukiosta, kaverini kriiseilivät, kun eivät tienneet mihin hakea opiskelemaan. Että jos tuhlaa koulussa kolme vuotta ja ei haluakaan tehdä sitä. Tai jos ei saa opiskelupaikkaa. Eikä saa sitä ensi vuonnakaan!!

Minulle kaikki oli selvää. Sain opiskelupaikan heti lukion jälkeen. 4 vuoden päästä valmistuisin ja sitten hommaisin ammatin alalta. Opiskelin vuoden… sitten mikään ei ollutkaan selkeää. En halunnut enää opiskella alaa, joka aluksi tuntui ihan omalta jutulta. Palasin takaisin Helsinkiin pää ihan tyhjänä. Katsoin vierestä, kun kaverit sai opiskelupaikkoja, viihtyivät koulussa, saivat työtarjouksia. Ja minä myin asiakkaille vaatteita. Ja pää oli edelleen tyhjä.

Matkustellessa tajusin kuitenkin, että me olemme kaikki erilaisia. Osa tarvitsee enemmän aikaa miettiä mitä haluaa tehdä elämällään. Toisille se ei selviä ikinä. Toiset menettää sen mitä halusi ja suunnitelmat muuttuu. Me kaytämme aikamme erilailla ja haluamme eri asioita. Olen tavannut ihmisiä, jotka on minua 10 tai 20 vuotta vanhempia. Ja ihan yhtä pihalla. Olen tavannut ihmisiä, jotka on käyneet läpi kovia ja he ovat silti elossa ja onnellisia.

Aina kun minua on alkanut ahdistaa on äitini aina lohduttanut, että asioilla on tapana järjestyä. Niin se tähän asti on mennytkin.