Minä ja mun pää

En tahtoisi valittaa mutta…

Sain sitten viikonloppuna, jonkun hirviö kurkkupöpön. Noin abouttia heti kun postasin edellisen kirjoituksen. Olin jo kipeillyt perjantaista asti, mutta nyt se hyökkäsi oikein kunnolla.

Houstasin sohvasurffaria lauantai-illan sekä sunnuntain. Harmi vaan, etten tytön kanssa päässyt kunnolla juttelemaan, kun ei yksinkertaisesti ääntä lähtenyt.

Jos yrittää ajatella asiaa ilon kautta, niin onhan se tavallaan ihan terapeuttista olla vaan hiljaa omissa ajatuksissa. Mutta toisaalta sitten sitä on oikeasti vaan jumissa omien ajatusten kanssa. Ja tällä hetkellä ne ajatukset ei ole kovin positiivisia. 

Olen ryhtynyt tämän blogin lisäksi kirjoittamaan ihan perinteistä, vanhanaikaista päiväkirjaa. Kirjoitan sinne sellaisista asioista, jotka eivät päivänvaloa kestä 😀 Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etten edelleen pyri kirjoittamaan asioista tänne mahdollisimman rehellisesti ja aidosti.

Onneksi tunnen ja tunnistan mieleni ”oikut” suhteellisen hyvin. On ero milloin on huono päivä, super huono päivä ja milloin tämä huono mieli on jatkuvaa. Hävettää myöntää, että kaikki ei ehkä ole ihan niin kuin pitäisi. Ei ehkä ole ollut vähään aikaan, vaikka kuinka olen yrittänyt puristaa iloa asioista. Nyt on kuitenkin pakko myöntää itselleni, että olisi hyvä aika käydä jonkun ammattiihmisen juttusilla.

Menee silti ihan jees.. Suojaan itseäni ajatuksiltani suunnittelemalla tulevaa Euroopan reissua ja tekemällä matkabudjettia. Ja voi pojat, se jos mikä on mukavaa. Siinä yhdistyy tasan kaksi asiaa mistä tykkään: matkustelu ja budjettien ja suunnitelmien listaaminen.

Toinen supertehokas selviytymiskeino on vanha tuttu The O.C. AH mitä aivojenpuhdistus terapiaa kyseinen hömppä onkaan!!