Lazy day

 

Uskon että jos joku päivä on tarkoitettu löhöilylle niin se on juuri tämä torstain. Paska juttu, että olen kuitenkin joutunut huitelemaan kaupungilla rätti väsyneenä ja kaiken kukkuraksi olen sopinut treffit tälle illalle.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että olen ”laiskotellut” koko viikon. Toisin sanonen tunnen huonoa omaatuntoa, etten ole järjestänyt jotain magajännää actionia parille viime päivälle. Aina kun haluaisin pitää kiireettömän päivän ja vain hengailla kotona, ääni pääni sisällä muistuttaa, että minulla on vain rajattu aika vietettävänä Edinburghissa ennen kun jatkan matkaani Suomen kautta Ausseihin. Ja sittenhän iskee paniikki. Vitut. Oma elämä. Välillä saa laiskotella.

Kaverini soitteli muutama päivä sitten ja kyseli kuulumisia, kun ei muutamaan päivään olla oltu yhteyksissä. Hän kysyi mitä jännää elämässäni on tapahtunut.

M: ”Ei ihmeitä. Sunnuntai suunnitelmani kaatuivat, mutta päästiin kavereitten kanssa melomaan. Ostin lennot Lontooseen.”

I: ”Kerro lisää? Eikö mitään muuta?”

En ymmärrä, mitä kaikkea jännää neljän päivän aikana olisi pitänyt tapahtua. Hommautua raskaaksi? Pelastaa ihmishenkiä palavasta talosta? Kyhätä täydelliseti toimiva voodoo nukke? Päätyä näyttelemään pornoleffassa? Hei oikeasti.

Välillä tuntuu, että elämä pitäisi olla kun elokuvaa. En tiedä onko muitten ihmisten elämä sitten oikeasti vaan niin paljon coolimpaa kun oma. Mistä tälläiset ihmiset ammentaa ne jutut… ja miten niillä riittää energiaa? Omassa elämässäni on yleensä ihan tarpeeksi purtavaa, ilman mitään kreisiseikkailuja. Nyt jopa tämän iltaiset treffit ovat ihan liikaa actionia illalle!

Kuuntelin kateellisena, kun kämppikset pohtivat mitä leffaa rupeisivat katsomaan ja minkä pizzan tilaisivat. Itse istun sohvalla ja toivon, että voisin vaihtaa paikkaa heidän kanssaan. Jostain syystä kumpikaan pojista ei halunnut mennä puolestani treffeille (jännä juttu!).  Aaaaa….kumpa olisin perunut ne treffit. Houkutus oli kova!!

Toisaalta tämä kyseinen mies on perunut treffit jo neljästi (minäkin tosin kahdesti), joten olisi ihan reilu peli… ei tosi näin lyhyellä varoitusajalla. Ollaan yritetty sopia treffejä joku puolitoista kuukautta. Olen meinannut useasti luovuttaa. Ei kukaan voi olla tälläisen säätämisen ja odottelun arvoinen. Mies on kuitenkin aina niin kohteliaasti kysellyt, jos mitenkään voisin nähdä joku toinen päivä. En osannut kieltäytyä.

Mutta ihme soutamista ja huopaamista. Mies todistelee kuinka odottaa näkemistämme, mutta muutamaa päivää ennen perunut deitit, ehdottaa uutta päivää ja peruu uudestaan. Siis mitä helvettiä? Onkohan sillä mennyt aina pupu pöksyyn… tai sitten mies on todella vaan niin busy bee.

Nyt kuitenkin puhelin piippaa. Mies pistää viestiä, että on melkein perillä baarissa. OH NO!! Pakko mennä.

Oh well… voihan siellä ihan mukavaakin olla. Katsellaan.