Vitutus. Ahdistus. Kateus.

Tänä viikonloppuna haluisin olla Suomessa. Ja haluisin olla joku muu… Uusi  elämänasenteeni ”Ei stressii” on rakoillut pikkasen tällä viikolla. 

STRESSI nro 1 Ensinnäkin, tämä viikko on ihan tyhmä viikko stressailuun, koska sää on suosinut täällä. Olin kuitenkin hölmö ja menin selaamaan viime sunnuntaina Helsingin yliopiston sivuja. Tällä hetkellä tiedän vain sen, että en tiedä mitä tahdon elämälläni tehdä. Nyt tahdon matkustaa. Enkä palata vielä Suomeen lopullisesti. Pieni osa minussa kuitenkin toivoisi, että motivaation kipinä iskisi ja haluisin opiskella. Jotain. Mitä vain. Missä vain.

Fakta on kuitenkin se, että ajatus opiskelusta viehättää, todellinen opiskelu ei. Selaisin opiskelutarjontaa ja muistelin millasita se opiskelu nyt olikaan. Tentit, esseet, luennot, luentosalit, pääsykokeisiinluku, opintotuet, Kela, deadlinet…. Tuntui kuin päässäni olisi kasvanut ilmapallo, joka oli räjähtämäisillään. Oli pakko sulkea kone ja hengittää syvään. Ja oli helpotti. En ole hetkeen edes miettinyt opiskelua. Sunnuntain jälkeen ajatus kuitenkin hyppäsi jostain mieleeni uudestaan ja uudestaan. Pyristelin parhaani sitä vastaan. Välillä mieleen livahti inhottava ajatus… Olenko lähtenyt ulkomaille vain pakenemaan velvollisuuksiani? Pakenemaan ”ongelmia”. Ihan hölmö ajatus.

STRESSI nro 2 tuli eilen… se semmoinen mikä monia naisia vaivaa. Kroppa stressi. Olen ollut oikea laiskijainen laiskamato viimeiset pari kuukautta. Mutta en ole jaksanut välittää. On ollut sen verran kaikkea meneillään. Ja eilen se taas iski. Halusin pistää päälle jotain helppoa ja kevyttä, kun lähdin ulos. Iisein ratkaisu olisi laittaa shortsit. Pistin shortsit jalkaan ja näytti ihan hyvältä. Sitten muistin vanhan vihamieheni. Selluliitin. Ja siellähän se takareisissä tönötti, eikä mihinkään ollut aikeissa lähteä. Mitä pidenpään sitä tuijotin, sitä enemmän sitä tuntui löytyvän. Ja samalla tuntui, että reidetkin vain levisivät silmissä. Ja shortsit lensivät takaisin kaappiin ja turvauduin mustiin sukkiksiin ja mekkoon. Tekosyynä selitin itselleni, että eipähän tarvitse sheivata. Joojoo, ihan niin kun siitä nyt olisi kyse.

Onhan se ihan hassua tälläisestä murehtia. Luen mielelläni vartalon itsevarmuutta kohottavia postauksia ja artikkeleita. Ja aina ajattelen ”Saatana, nyt alkaa asenteenmuutos. En anna pikku selluliittien pilata mun kesää”. Mutta siinä peilin edessä, shortsit jalassa, mieli muuttuu nopeasti. Voi kumpa sellareista tulisi seuraava trendi. Lupasin kuitenkin, että nyt viikonloppuna hommaan salijäsenyyteni takaisin. Ja jos helle jatkuu lupaan käyttää shortseja. Edes kerran. Ja menen vaikka baariin shortseissa. Ja postaan siitä vielä kuvan tänne (okei, okei nyt mentiin jo ihan liian pitkälle 😀 ).

STRESSI nro 3, ehkä kaikista idiootein ja typerin stressi. Lomastressi. Siis tosissaan, miten ihmeessa olen saanut siitäkin nyt tehtyä ongelman?! Suunnitelma oli mennä Suomeen ja sieltä sitten reissuun. Nyt jahkailen. Lennot on kalliit. Ehkä skippaan vaan Suomen ja otan lennon suoraan Berliiniin. Mutta Suomessa on kyllä kaikkea kivaa. Perhe, ystävät. Ja siskon lapsen. Maailman suloisimmat kullanmurut. Niitä on jo nyt niin ikävä, että sattuu. Mutta toisaalta osa minusta halajaa reissaamaan. Puolitoista viikkoa Euroopassa ei vain riitä. Tahdon olla pidempään. Ja säästää siinä samalla rahaa. Mutta entä jos iskee koti-ikävä? Tämä on kuitenkin vuoden ainut loma. Ja mitä pidempään tässä jahkailen, sitä kalliimmaksi tulee lennot. Ja sitten taas ahdistaa vielä enempi.

Viimeinen, tällä kertaa ei stressi vaan vitutus… Ei vaan kateus on Juhannus. Juhannus on yksi lemppari juhlistani. Facebookki, instagram ja hiton Lilykin on täyttynyt Juhannuksesta, mökistä, kukista, suomi-ruuasta, drinkeistä, järvistä, saunasta. Ketuttaa ja kiukuttaa ja suruttaa. Töissä teki mieli heittäytyä toimiston lattialle ja kijua että Mä haluuuuuun, haluuuuuun tota kaikkea heti nyt. Oisko tässä nyt kyse vaan ekasta kunnon koti-ikävästa? Vai Juhannus-ikävästä?

Sitten tulin kotiin ja rupesi surettamaan kaikki vielä enemmän. Ensin koti-ikävä. Se että Suomessa oli juhannus ja itse vietin perjantai iltaa yksin kotona. Sitten surusta tuli iso pyörivä lumipallo. Katsoin jotain hömppähömppä leffaa Netflixistä ja päätin sen innoittamana, että haluan joku päivä perheen. Ja sitten alkoi tuntua kovin yksinäiseltä. Ja sekin tietysti rupesi suruttamaan Ja tietysti tänään tuntuu, että kaikki kaverit ovat joko töissä, treffeillä tai reissussa huitelemassa. Ja jotenkin tästä Netflixistä ei oikein ole lohduttajaksi. Niin ja jouduin äskön antamaan pakit maanantain Tinder-pojalle. Ja kai sitten kaiken tämän muun surkuttelun lisäksi piti sillekin pari kyyneltä tirauttaa. Itsekään en ymmärrä oikein miksi 😀

Mutta kai sitä voi Juhannusta näinkin viettää… Sängyssä, syöden Jelly Babiesejä ja pyyhkien valuneita ripsareita poskilta.

Ennen unia yritän ajatella positiivisesti. Täällä on kuitenkin ihan lämmintä ja minulla on uudet kengät. Kahdet uudet kengät! Ja ruisleipää!! Ja eilen oli oikein hyvä olla. Oli hyviä drinkkejä. Huomenna ei ehkä ole näin paskaa.

Lohtu ruissarit

Eilisen nami-drinkit

Sentään kesä. Sentään kengät.