Mustasukkaisuuteen ja itseäni muihin vertaamiseen taipuvainen kun olen, alkoi tänään nakertaan yksi juttu. Kämppäkateus.

Siis jos ei pohjustuksesta tullut selväksi, niin minä olen tässä tarinassa se, joka on kateellinen. Kumpa olisinkin toisinpäin 😀

Luulin löytäneeni oikein kivan vuokrahuoneen hyvältä sijannilta. Vuokra oli oikein hyvä ja jees, kun vertailin muihin asuntoihin ja kun puntaroin asuinnon sijaintia ja kämpän kuntoa vuokraan päätin, että minulle on kyllä käynyt aikamoinen mäihä, vaikka Helsingin vuokrat ovat mitä ovat. Olen siis päättänyt jo ottaa vuokrahuoneen ja peruminen ei tulisi kuuloonkaan. Ja kämppä kuitenkin on oikein mainio.

Tänään kahvilla tapasin kaveriani, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset ja kerroin että tälläisen hienon vuokrakämpän olen itselleni hommannut. Kaveri onnitteli, että kämppä oli löytynyt näinkin vaivatta, mutta harmitteli samalla, että kumpa olisi tiennyt aiemmin muutostani Suomeen. Hänen kämppiksensä kun alivuokrasi huonettaan kämpästä vielä kuukausi sitten ja huone olisi ollut melkein 10 neliötä suurempi ja melkein 100(!!) euroa halvempi kuin tämä minkä löysin!

Ennen kuin ehdin kysyä (vähän säälivällä äänellä tietysti), että kuinka kaukana keskustasta ja huonoilla liikenneyhtyksillä tämä ”liian hyvää ollakseen totta-kämppä” sijaitsee, kaverini sanoin kuitenkin iloisesti ”No mutta, huippua että se sun kämppä on ihan tässä mun naapurissa!”. No voihan perrs, saakeli, video sentään.

Mutta lohdutan itseäni sillä, että vaikka kuinka paljon rahaa voittaisin, kuinka hienon työn saisin tai upean miehen löytäisin, niin aina löytyy joltain tutulta vähän parempi. Eli eihän siis kanssatoverit iloita turhasta, koska pessimistihän ei tunnetusti pety!