Voiko couscousin korvata seesaminsiemenillä?

No ei voi.

Yritin tehdä perheelleni maukasta lohicouscous-hässäkkää ja kaadoin puolihuolimattomasti jo vartin kiehuneiden vihannesten sekaan couscousin. Outoa, ei turpoa. Ja haisee vähän oudolle.

Katsotaanpa purkkia uudestaan. Jaaaa, vai seesaminsiemeniä. Aloitetaan siis alusta.

couscous.jpg

Jotenkin hirveän samannäköiset pakkaukset, höh.

Kaiken kaikkiaan elämämme on helpottunut huomattavasti, kun pikku-Koo on saanut siirtyä kanssamme samaan ruokaan. Samalla myös meidän ruokavaliomme on terveellistynyt huomattavasti.

Ei enää

  • liikaa suolaa
  • valmiiksi marinoituja lihoja
  • nopeita puolivalmisteita
  • ”syödään vaan leipää” –päiviä

ja paljon enemmän

  • vihanneksia
  • kalaruokia
  • vähärasvaista ruokaa
  • tuoreita elintarvikkeita.

Pikku-Koo syö lämpimän aterian kaksi kertaa päivässä, minä ja iso-Koo vain kerran. Tämä tarkoittaa sitä, että tyttäremme syö edellispäivänä tehtyä ruokaa myös seuraavana päivänä lounaaksi.

Tällä hetkellä pikku-Koolla on uskomattoman hyvä ruokahalu (äitinsä on ollut lapsena jär-kyt-tä-vän nirso). Hän syö tavallista kotiruokaa jopa samankokoisia annoksia kuin minä. Mihin mahaan, kysyn usein. Tyttäremme kun on aina kulkenut painossa -10-käyrällä.

Jos ruokaa jää vielä yli, pakastan sen sopivina annoskokoina. Näin pakastimessa on aina myös hätävararuokaa. Pikku-Koo kun ei suostu syömään lusikallistakaan kauppojen valmissoseita.

Ainoa ongelma on se, että minulta alkavat loppua ideat kesken. Pyöritän samoja helppoja arkiruokia, joihin kaipaisin jo vaihtelua. Olisiko teillä jakaa kanssani joku helppo, nopea ja hyvä resepti koko perheelle? Vaihdokkina annan tämän ihanan hedelmäisen kookosbroilerohjeen, jota me kaikki rakastamme:

600 g broilerin fileesuikaleita

1-2 rkl öljyä

1-2 rkl currya

1 tölkki kookosmaitoa

1 rkl soijakastiketta

hiven suolaa, kalafondia ja mustapippuria

1 tölkki säilöttyjä mangoviipaleita

1 banaani

3 rkl cashewpähkinöitä

tuoretta basilikaa

Paista broilerit öljyssä. Sekoita joukkoon curry. Lisää kookosmaito, soija sekä suolaa, fondia ja mustapippuria. Keitä noin 5 min. Valuta mangoviipaleet ja paloittele ne ja banaani. Lisää hedelmät ja kiehauta kastike. Ripottele päälle rouhitut pähkinät ja suikaloitu basilika. Tarjoa riisin kanssa.

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Helpotti kyllä kummasti kun poika rupes syömään samaa ruokaa meidän kanssa.. taino ainakin mun kanssa!:D Meillä on kaikkiruokanen lapsi,erittäin allerginen Äiti ja raivostuttavan nirso Isä. Tuo haastavuutta yrittää tehdä koko perheelle ruokaa,kun mies ei syö kun sian- ja naudanlihaa,perunaa ja pastaa joskus. Ei vihanneksia,ei hedelmiä,ei mitään erikoisia ruokia (tortillat on hänen mielestä erikoisia :D)! Useimmiten mies syö töissä jotain ”todella” terveellistä ja me kotona vihannespitoista ja terveellistä ruokaa ;D
    Mulla pyörii kyllä jauhelihan ja kanan ympärillä tää meidän ruokahomma. Mä teen keittoja,risottoja,kiusauksia mutta ois kiva tehdä joskus jostain muustakin kun tuosta kanasta tai jauhelihasta :S Kalaa ei meidän taloudessa näy,koska en voi olla samassa tilassa missä kalaa paistetaan/keitetään… Haastavaa 😀

  2. Oo, ihana resepti!

    Itse harrastan aika paljon risottoja, kun löysin oikean risottoriisin. Risotto tulee yleensä kaavalla riisiä-kanalientä-kanasuikaleita-valkkarin jämät-kesäkurpitsaa-maissia-paprikaa. Suhteita en äkkiseltään osaa tänne heittää, mut riisin ja nesteen suhteet löytyy sieltä riisipurkista! Maistuu myös pojalle, aiemmin tein pojalle oman risoton ilman valkkaria ja suolattomasta kasvisliemestä, mutta nyt teen vain hieman lievemmästä kanaliemestä kaikille. Valkkaristahan haihtuu alkoholi pois keittäessä, se tuo vain makua. Myös muuten kuoharin jämät käy!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *