Sipulilta lemuava makuuhuone

Astun hämärään makuuhuoneeseemme väsyneenä. Ovelta vastaan iskee lämmin löyhkäävä seinämä. Vedet nousevat silmiini, mutta painan oven takanani kiinni.

Tämä on nyt tätä.

Pikku-Koon mystinen tauti kehittyi perjantai-iltana yskäksi. Eilen illalla limaa oli jo niin paljon, että raukka yski ja köhi sängyssään rajusti.

Kokeilimme kaikkia vanhoja apukeinoja.

Höyryhengitys. Kylpyhuoneessa väänsimme suihkun niin kuumalle kuin sen sai ja istuimme vauvan kanssa hengittelemässä. Vauva katsoi silmät ymmyrkäisinä. ”Meinaatko tosiaan viedä minut kylpyyn, vaikka nukkumaanmenoaika on mennyt jo aikaa sitten?”.

Sängyn päädyn nostaminen. Pikku-Koon pinnasängyn jalkojen alle asetettiin tietosanakirjoja. Onpahan niilläkin käyttöä tässä taloudessa. Parisänkyymme asetin sijauspatjan alle tyynyn, jotta tyttö oli hieman pystyasennossa myös vieressä tuhistessaan.

Sipuli. Pilkoin sipulin harson sisään ja laitoin sen tytön pään viereen. ”Vauvalla on flunssa, sitä eivät uhkaa vampyyrit”, sanoi iso-Koo. Olen kuullut samansuuntaisia kommentteja myös muiden äitien puolisoilta. Miesten on selvästi vaikea ymmärtää tätä vanhan kansan tapaa.

Tuo vanhan kansan tapa haisee nyt joka paikassa makuuhuoneessamme. Vauvan patja, liinavaatteet, tytön unilelu ja itse asiassa koko pikku-Koo tuoksuu aivan sipulilta.

Oliko siitä sitten hyötyä? Tiedä häntä. Mutta ainakin kaikkien näiden keinojen jälkeen tyttäremme hengittäminen helpottui huomattavasti ja hän jopa nukkui yöllä.

Toisin kuin äitinsä, joka tarkasti jatkuvasti vauvansa hengitystä paniikinomaisesti.