Apua, onko tämä ryöstö?!

Luulin viime viikolla joutuvani keskelle kultakaupan ryöstöä. Samalla huomasin jotakin itsessäni muuttuneen.

Lopulta pääsin ulos ostosteni kanssa sydän vieläkin hakaten.

Tapahtumat alkavat, kun saavun kultakaupan pihaan autollani. Pikku-Koo on nukahtanut autoon ja ajattelen piipahtavani ostoksilla nopeasti niin, että tyttö jatkaa uniaan autossa hyvin topattuna rauhallisen kadun varressa. Autoni näkyisi liikkeen ikkunasta, joten astelen turvallisin mielin kauppaan.

Liike on menossa juuri kiinni, mutta koska tiedän mitä tulin hakemaan, tiedän myöskin olevani nopea. Sitten myymälään astuu nuorehko mies, aivan aineista sekaisin.

Maastohousuihin ja pusakkaan pukeutunut roteva mies pyytää myyjää katsomaan kultaista leijonakoruaan, jonka lukko on rikki. Myyjä sanoo, että kultaseppä on tulossa seuraavan kerran vasta tammikuussa, joten miehen täytyy tulla silloin uudestaan.

Vielä ei pelota.

”Pääsin vankilasta viime viikolla”

Mies inttää asiaansa toiseen, kolmanteen ja neljänteen kertaan. Myyjä pysyy kärsivällisenä. Sitten miehellä hirttää kiinni. Hän alkaa huutaa.

”Täällä on muuttunut meno sen viimekuisen ryöstön jälkeen. Kyllä minäkin olen vankilassa ollut, pääsin vapaaksi viime viikolla”, hän mesoaa ja nyt minuakin jo vähän jännittää.

Mies jatkaa sekavaa huutamistaan ja puhuu jotakin kultakaupassa aikaisemmin sattuneesta ryöstöstä. Minä pelkään, mutta en omasta puolestani.

Mitä tapahtuu autossa nukkuvalle vauvalleni, jos minulle sattuu nyt jotakin? Kuka osaa pelastaa hänet, jos narkki hyökkää kimppuuni? Suunnittelen jo huutavani ensimmäisenä myyjille vauvastani, jos mies alkaa tulla lähelleni.

Hetken aikaa mesottuaan mies alkaa tehdä lähtöä. Vaikka ostokseni eivät ole valmiina, ryntään hänen perässään ulos. Ihan vain varmistaakseni, ettei hän suuntaa kohti autoamme ja nukkuvaa vauvaa. Pohdin jo, onko taskuissani apuvälineitä, joilla voin hyökätä miehen kimppuun jos näin tapahtuu. Avain löytyisi, no, se kelvatkoon.

Narkki kuitenkin jatkaa matkaansa muualle. Odotan hetken ja palaan takaisin sisälle maksamaan ostokseni. Sydän pamppaillen lähden kotiin.

Maailmani napa

Yhtäkkiä en olekaan siis enää huolissani itsestäni. Elämäni keskipiste on vaihtunut. Ei minulla niin väliä, mutta mitä tapahtuu vauvalle?

Hieman yli 30 vuotta elämäni fokus on ollut minussa itsessäni ja omassa hyvinvoinnissani (ja vähän ehkä rakkaan mieheni), mutta nyt kaikki on toisin. On kuin romaanin päähenkilö olisi muuttunut kesken kirjan.

Maailmani napa onkin tuo hampaaton pötkylä, joka ei edes tiedä, miten hän mullisti maailmamme.