Espanjassa osa 3: Ruokailu (vauvan ja aikuisen)

Yksi suurista suosikkiasioistani matkailussa on ruokailu. Onnekseni minut on siunattu puolisolla, joka arvostaa hyvää ruokaa vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Kun laskeuduimme Espanjan kamaralle, huokaisin ensimmäisenä: ”voi, mitähän kaikkea ihanaa me täällä syömmekään!”.

Myös pikku-Koolle reissu oli makumatka. Emme pakanneet hänelle pöperöitä mukaan vaan marssimme rohkeasti markettiin.

Ruokaa kyllä oli vinot pinot, mutta kaikissa oli suolaa. Espanjassa lastenruokia myydään kauppojen lisäksi apteekeissa, mutta niissäkin ongelma oli sama. Jopa neljä kuukautta vanhoille suunnatuissa sosepurkeissa löytyi teksti: ”y sal”.

Suola myös maistui soseissa, jotka olivat kaikki saman näköistä ja makuista hyvin hienoksi jauhettua mössöä. Mutta pikku-Koolle kelpasi hyvin, ja sehän oli tietysti tärkein asia.

Löysimme iloksemme myös pussiruokaa! Nämä herkut eivät kylläkään olleet loogisesti vauvanruokien seassa vaan lähellä jogurttihyllyä. Ehdoton löytö, joka helpotti retkiruokailua.

Maidoista kokeiltiin tätä, ja hyvin upposi:

Ravintoloissa mukana ollutta vauvaa ei katsottu kieroon missään. Ei edes tapas-baarissa, jossa istuimme ystävien, ruoan ja viinilasien ääressä lähes puoleenyöhön. Suomessa lapsista (heitä oli mukana muitakin) olisi tehty jo lastensuojeluilmoitus, Espanjassa tilanne oli arkisen normaali. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, ettei kukaan ollut humalassa.

Pikku-Koo maisteli ravintoloissa patonkia, suolattomia leipätikkuja, mansikoita, appelsiinia ja paprikaa. Mukana oli myös tuttuja maissinaksuja.

Me aikuiset nautimme enimmäkseen tapaksista. Tätä tapaa ruokailla rakastan yli kaiken!

Tuoreita mereneläviä eri muodoissaan niin paljon, kuin vain jaksoi napaansa vetää.

Iltaisin istuttiin tapaksilla tunti tolkulla. Lapset aloittivat yöunensa rattaissa ravintolan pehmeässä hälinässä.

Ravintoloiden lisäksi herkuttelua ja ylensyöntiä harrastettiin myös kyläpaikoissa. Kummivanhempani kestivät meitä kuin kuninkaallisia.

Tämän pöydän ehdoton kunigas oli Jamón Ibérico; kuuluisa (ja kallis) ilmakuivattu kinkku, jonka käsin leikkaamista espanjalaiset pysähtyivät hartaina katselemaan paikallisella lihatiskillä.

Lähiruokaa, eli kunnolla syöneiden kanojen koipia hiilloksella. Namsk.