Maailman suurin ihme

Ihmeellinen, täydellinen, uskomaton. Sitä kaikkea on ystäväpariskuntamme vastasyntynyt, jonka tapasimme juuri ensimmäistä kertaa. Sylissäni tuo linnunluinen ihmisalku tuntui niin hauraalta ja jollakin tapaa epätodelliselta.

Oliko hänkin tosiaan joskus tuollainen?

Olihan hän.

Ensimmäisen kerran hänet nähtyäni en ollut uskoa onneani. Elävä, täydellinen, pieni ihminen. Meidän oma lapsemme. Huuto rauhoittui heti, kun hänet laskettiin synnytyskaapuni alle. Suuret silmät katselivat suoraan isää ja äitiä. Hän oli niin tuntematon, mutta samalla heti niin tuttu. Oma tyttäremme.

Sielu ja sydän läikkyivät yli. Hän tiesi sen minkä mekin; me kolme kuulumme toisillemme. Utuisessa ja hiljaisessa kesäaamussa kudoimme verkkoja toistemme ympärille.

Nyt vastasyntyneen rinnalla tyttäremme näyttää niin suurelta. Päivä päivältä meidät perheeksi liittänyt side on vahvistunut. Verkot ovat tiukat, mutta eivät purista.

Hän on tehnyt meidät niin onnelliseksi. Toivottavasti mekin hänet.