Niin se meni, ensimmäinen joulu

Rakkaimpamme ensimmäinen joulu on takana päin. Koko joulun olin niin onnellinen jo pelkästään siitä, että saan tänä vuonna viettää sitä oman lapseni kanssa. Kun toivoimme lasta, olivat joulut hankalia. Niihin kun kiteytyy se kaikki, miksi halusimme oman rakkaan nyytin.

Vietimme juhlaa perheemme parissa maalla (siksi myös blogihiljaisuus). Pitkän pöydän ääressä istui tänä vuonna 15 ihmistä, joista jokainen on perheenjäsen. Isovanhemmat katselivat onnellisina lastenlastensa (ja lastensa) riemua kuusen alta löytyneiden lahjojen äärellä. Pukkina kävi pikku-Koon oma pappa, eli iso-Koon isä.

Ja voi kuinka olimmekaan olleet kilttejä! Varsinkin pikku-Koo, jolle olisivat riittäneet pelkät lahjapapereihin käärityt laatikot. Mutta niistäpä kuoriutuikin kaikkea ihanaa: mekkoja, leluja, kirjoja ja kummivanhemmilta taaperokärry. Paketteja saimme avata kahdessa paikassa; sekä minun että mieheni vanhempien luona, jotka molemmat asuvat onneksemme samalla paikkakunnalla. Molemmissa paikoissa ahdoimme lisäksi kupumme täyteen suloisia herkkuja.

Mutta kylläpä olikin ihanaa palata arkeen. Yli viikon mummoilun jälkeen koti tuntuu maailman parhaalta paikalta!