No nyt se lähti!

Edelleenkään en varmaksi tiedä, kuinka se tapahtuu. Kaikki on hyvin salamyhkäistä ja kehittelen päässäni ties minkälaisia salaliittoteorioita.

Yksi asia on kuitenkin varmaa. Juuri seitsemän kuukautta täyttänyt pikku-Koo on lähtenyt liikkeelle.

Täällä kämpässähän on vaikka mitä mielenkiintoista!

Kaikki alkoi eilen aamulla, kun jätin tytön lattialle leikkimään leluillaan ja menin aamupalalle. Normaalisti tämä on helppoa, sillä pikku-Koo leikkii tyytyväisenä viltillä itsekseen aamupalani ajan.

Ehdin istahtaa alas, kun olohuoneesta alkoi kuulua ahdistunutta ähkintää. Menin katsomaan ja sydämeni jätti lyönnin välistä; tyttöä ei näkynyt missään! Nopean skannauksen jälkeen hampaatonta hymyä hymyilevä tyttäreni löytyi kaukaa viltiltään puukopan luota. Naurahtaen nostin tytön takaisin viltille ja menin takaisin keittiöön. Pidin tapausta vahinkona.

Hetken kuluttua kurkkasin jälleen lastani ja kas! Tällä kertaa tyttö oli nuolemassa vaunujen renkaita (vastustuskykyä, vastustuskykyä). Vein lapsen takaisin viltille, jossa hän kujerteli minulle iloisena.

Jäin olohuoneeseen seuraamaan pikku-Koon touhuja, mutta hän ei inahtanutkaan. Leikki vain viltillä tyytyväisenä leluillaan.

Hetken kuluttua menin vessaan ja sieltä palattuani tyttö löytyi räpläämästä tietokonetta. Nostin hänet takaisin ja käväisin keittiössä laittamassa hellan pois päältä. Aikaa meni noin 30 sekuntia. Kun tulin takaisin, hän oli taas tietokoneella.

Istuin taas katselemaan tytön touhuja, tällä kertaa vähän kauemmaksi. Tyttö ei liikkunut mihinkään.

Sama kuvio toistui vielä kerran, sillä kertaa nostin pikku-Koon pois television vahvistimen luota. Edelleenkään en nähnyt, miten liikkuminen tapahtui. Pieni epäilys minulla on, että asiaan liittyy pyörimistä, kierimistä ja hinkuttamista.

Ystäväni antoi oivan vihjeen ongelmaani: ”Sinullahan on kamerallinen itkuhälytin. Laita se päälle ja mene toiseen huoneeseen tuijottelemaan tytön touhuja”.

Tämä on harkinnassa.