Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on jaettu yhtä jos toistakin kotiäitiyden rankkuudesta kertovaa kolumnia. Rankkaa se on, totta kai. Mutta asialla on myös toinen puolensa.

Äitiys on valittu rooli, tahaton lapsettomuus ei.

_________________________________

Kello on yhdeksän, ja äiti-ihminen yrittää nukuttaa kiukuttelevaa lastaan. Puurot ovat rinnuksilla ja koti kaaoksessa. Ja taas meni se lempisarjakin ohi. Huokaus.

Tahattomasti lapseton nainen istuu sohvalla katsomassa Greyn Anatomiaa ja hörppii rauhassa teekupistaan. Libero-mainoksen vastasyntynyt vauva saa kyyneleet silmiin. Nainen antaisi mitä tahansa, että saisi juuri nyt mennä painamaan suukon oman nukkuvan lapsensa ohimolle.

Äiti herää yöllä neljättä kertaa pinnasängystä kuuluvaan ulinaan. Mikä sitä nyt taas vaivaa? Harmi silmissään hän yrittää heijata pilttiä nukkumaan.

Lapseton herää yöllä kuristavaan tunteeseen. Mitä jos en koskaan saa rutistaa vieressäni unissaan tuhisevaa nyyttiä? Kyyneleet silmissään hän valvoo yön pimeinä tunteina.

Vappu lähenee, ja äidin menojalkaa vipattaa. Edellisestä vapaaillasta on jo todella pitkä aika. Mutta minne tunkea lapset? Suostuisiko mies olemaan kotona, jos nainen ottaisi irtioton? Ehkä on sittenkin helpompaa jäädä tälläkin kertaa kotiin. Lapset haluavat kuitenkin jo aikaisin aamulla vapputorille.

Lapseton hakee Alkosta skumppaa ja lisää vielä kerroksen ripsiväriä. Juhlahumussa hän toivoo salaa, että vielä joskus hänkin saisi nähdä riemun oman lapsensa silmissä; maailman ihanin vappupallo!

Äiti katselee ennen niin kaunista kotiaan ja huokaa. Seinillä tussia, pöydän pinta naarmuilla, valkoinen sohva täynnä ruskeita laikkuja, joka paikka täynnä roinaa. Eikä koskaan siistiä.

Lapseton katselee kaunista kotiaan ja huokaa. Tuohon laittaisin vauvan leikkimaton. Tuosta kirjastohuoneesta sisustaisin lastenhuoneen. Kylppäriin mahtuisi hyvin hoitopöytä ja sängyn viereen kehto.

Äiti-ihminen luo silmäyksen aviomieheensä. Tuo ennen niin tuttu ihminen tuntuu täysin vieraalta. Yhteinen vapaa-aika on kortilla ja väsymys purkautuu riitelynä. Rakastanko häntä enää?

Lapseton katselee miestään suru silmissään. Kuinka hän haluaisikaan antaa rakkaalleen sen valtavan onnen, mitä oman lapsen syntymä tuo. Miten paljon hän haluaisikaan nähdä rakkaansa piirteitä pienessä vastasyntyneessä ja seurata, kuinka isän ja lapsen välinen side vahvistuu maailman suurimmaksi rakkaudeksi.

________________________________

Äitiys on rankkaa ja siitä saa valittaa. Niin teen minäkin. Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa.