Rääsy ja sen sijaiset

Kopeloin silmät ristissä pinnasänkyä pimeässä makuuhuoneessa. Missä ihmeessä se taas on?

Hukassa ei ole vauva eikä tuttikaan, vaan unirääsy. Ilman tuota pehmeää pehmolelun ja kankaanpalan välimuotoa pikku-Koo ei osaa enää nukkua.

raasy.jpg

Renttu kasvoille ja unta hakemaan.

Sain riippuvuussuhteen aikaan tietoisesti. Kun pikku-Koo oli noin kolmen kuukauden ikäinen, kannoin rääsyä vuorokauden rintaliiveissäni (huom: kotona). Kun sain ihanan maidontuoksun tartutettua unileluun, aloin määrätietoisesti asettaa rääsyä nukkuvan vauvan syliin.

Miksikö? Olen itse nukkunut koko lapsuuteni ja oikeastaan vielä varhaisnuoruutenikin unilelun kanssa. Lelu (ja aikaisemmin harso) toi minulle turvaa. Sen tuttu tuntuma ja tuoksu rauhoittivat pimeää pelkäävän lapsen.

Ajattelen, että myös pikku-Koo oppisi hakemaan turvaa rääsystään öisin. Unilelu auttaisi saamaan unen myös vieraammassa paikassa ja joskus jopa silloin, kun äiti ei ole läsnä.

raasy2.jpg

Rakas unilelu (vas.) ja hänen sijaisensa.

Nyt 7,5 kuukautta vanha tyttäremme vaatii iltaisin rääsyn käsiinsä. Hän syö ensin rintaa, kääntyy toisinpäin, vetää unilelun nenälleen ja hetken nuuskuteltuaan nukahtaa. Lelun tassuja ja pehmeitä reunoja tungetaan nenään ja välillä suuhunkin. Öisin heräävän vauvan rauhoittamiseen riittää usein pelkkä tutin ja rääsyn tarjoaminen.

Päiväunia varten meillä kulkee mukana toinen unilelu, joka kasvoilla pikku-Koo nukahtaa vieraassakin paikassa rauhallisesti. Yhteensä unileluja on tullut meille lahjoina kolme, joten niitä on riittävästi, vaikka yksi täytyisikin joskus pestä.

raasy3.jpg

Päiväuni-Puh kulkee mukana hoitolaukussa.

Jonkun mielestä edessä on hirveä vieroitusrumba, mutta minä en näe ongelmaa. Miksi tyttö pitäisi joskus vieroittaa lelustaan?

Ongelmia aiheutuu vasta, kun rääsy joskus unohtuu reissusta…

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Kotiäidin itsepetos: Aina vaiheessa

”Pikku-Koo ei nuku öisin. Varmaan joku vaihe.”

”Tyttö ei syö. Varmaan joku vaihe.”

”Vauva roikkuu koko ajan tissillä. Varmaan joku vaihe.”

”Meillä ei olla nukuttu kunnon päikkäreitä ikuisuuksiin. Varmaan joku vaihe.”

Pienen vauvan ja tämän vanhempien elämä on täynnä toinen toistaan seuraavia vaiheita. Selätät yhden ja toinen kolkuttelee jo ovella. Mihin tahansa vaivaan löytyy aina selitys: vaihe.

Vaiheissa on se hyvä puoli, että niillä on alku ja loppu. Vaihe päättyy aina joskus, vaikkakin sen kesto on hyvin vaihteleva. Toinen kestää vain pari päivää, toinen jopa pari kuukautta.

Ehkäpä vaihe-keskustelu onkin vain äitien itsepetosta. Sen avulla voidaan löytää vastaus jokaiseen vaivaan ja uskotellaan, että tämäkään tilanne ei kestä loputtomiin.

Vaihe-apua saa myös kanssaäideiltä.

”Meillä tuo vaihe kesti kaksi viikkoa. Älä huoli, kyllä se menee ohi.”

”Meilläkin oli tuo vaihe, se oli aika raskasta. Yhtään en muista kauanko se kesti, mutta kyllä se menee ohi.”

Mutta on niitä vaiheita ihaniakin. Nyt pikku-Koolla on meneillään hassutteluvaihe, suukotteluvaihe ja ”syö sääkin mun tuttia” -vaihe.

Koko vauvaikä on aika ihana vaihe.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään