Hieman erilainen (ja ah niin täydellinen) 1-vuotiskuvaus
Studion harmaasävyinen taustakangas, lapsi korituolissa istumassa sievä hymy huulillaan. Ei kiitos. Me halusimme pikku-Koon 1-vuotiskuvaukseen jotakin aivan muuta. Törmäsin surffaillessani Lempäälässä kuvaavan Piritta Lipiäisen nettisivuihin ja olin myyty. Siinä se nyt oli.
Saimme ajan supersuositulle lapsikuvaajalle ja menimme hänen tehdashallissa sijaitsevalle studiolleen. Koko Koon perhe seisoi suu auki studion kynnyksellä; seinustat olivat täynnä mitä ihanimpia kuvausrekvisiittoja. Nukenvaunujen, autojen, purkkapalloautomaattien, lelujen ja roolivaatteiden joukosta oli miltei mahdoton valita ihanimmat.
Itse Piritta oli rautainen ammattilainen. Hän tiesi, miten saamme tytöstä ne mahtavimmat kuvat. Pikku-Koo ihmetteli kauniiden ikkunoiden edessä maisemaa, leikki saippuakuplilla, istui vanhassa matkalaukussa, soitti pikkurumpua ja katseli purkkapalloja. Puolen tunnin jälkeen siirryimme ulos, jossa Piritta kuvasi tytärtämme ajamassa polkupyörällä, kurkkimassa vaunuihin, syömässä sitruunoita ja istuskelemassa kaivonkannella vanhan kameran kanssa.
Eilen saimme kuvat valmiiksi käsiteltyinä sähköpostiimme. Ensimmäisen katselukerran jälkeen jouduin pyyhkimään kyyneliä silmäkulmistani. Niin uskomattomia kuvat olivat.
Kuinka ihminen, joka ei ole koskaan ennen tavannut lastamme, onkaan voinut onnistua ikuistamaan hänet ihanimmillaan? Kuvien tunnelma on uskomaton, ja pikku-Koo niissä täysin itsensä näköinen. Juuri tällaisena haluan muistaa 1-vuotiaan tyttäreni.
Meillä on kuitenkin ongelma. Miten ihmeessä saamme mahdutettua kotimme seinille 25 valokuvataulua pikku-Koosta? Kuvista kun ei yksinkertaisesti pysty valitsemaan vain muutamaa parasta suurennettavaksi.
Nyt suunnittelemme jo 2-vuotiskuvauksen teemaa.
