Sketsihahmo nimeltään kotiäiti
Jos minun täytyisi kehitellä sketsihahmo, ei inspiraatiota tarvitsisi etsiä kaukaa. Olisin ihan oma itseni, kotiäiti.
Kotiäidin tukka on pystyssä, hänen vaatteensa ovat täynnä ruokatahroja (ja naama, niska, hiukset) ja hän on jatkuvasti pihalla. Hän esimerkiksi hakisi ulkoa päivän lehden ja puita, sytyttäisi takan sillä tuoreella lehdellä ja sitten istuisi aamukahville lukemaan päivän lehteä (eilen tapahtunutta).
Jokaisella sketsihahmolla on myös hokema. Omani olisi ”mitä mä olinkaan tekemässä/sanomassa?”.
Toinen hokemani liittyisi juuri tämän hetkiseen tilanteeseen vauvan kanssa. ”Älä nyt kulta käänny. Älä rakas käänny siinä. Älä ihan oikeasti viitsi nyt kääntyä. Rakas kulta, älä nyt käänny.”
Pikku-Koota on alkanut kiinnostaa maailma ihan vimmatusti, eikä hän pysy paikallaan enää sekuntiakaan. Joka paikassa on niin paljon ihmeteltävää, ettei makoilu kiinnosta.
Hankalinta tämä on hoitopöydällä, kun tytölle täytyisi vaihtaa vaippa.
”Ai, kuinka ihana kortti tuohon seinään oli liimattu.”
”Siis vau, mikäs tämä on?”
”Mitäs täältä toiselta puolelta löytyisi?”
”Jaa jotain pusseja, ihanaa!”
Meillä on siirrytty käyttämään housuvaippoja. Ja harjoiteltu pukemista niin, että vauva makaa mahallaan.
