Kömpyrä

Pysähdyn kesken astianpesukoneen täytön. Hiljaisuus saa ihon kananlihalle. Nyt on jo kiire.

kompyra2.jpg

Jos talossamme on pikku-Koon valveillaoloaikana liian hiljaista, tiedän heti mitä on meneillään. Jotakin kiellettyä. Yleensä löydän tytön joko a) suu täynnä mitä milloinkin lattioilta löytynyttä b) leikkimästä kännykällä, iPadilla, tietokoneella, pistorasialla tms. tai c) kiipeilemästä.

Tänään hiljaisen tytön suusta löytyi matkalaukusta kaivettu hammasharja. Ei tietenkään oma, koska tyttö ei pidä hampaiden pesusta, vaan minun hammasharjani. Hetken päästä siellä oli pikkuruinen pinni.

Kerran vessasta palattuani löysin pikku-Koon rauhassa istumasta sohvalta. Siinä hän nojaili selkänojaan muina naisina ja luki lehteä. Muuten ihan hyvä, mutta hän ei osaa tulla sohvalta alas jalat edellä ilman erillistä muistuttamista.

Sohvan lisäksi muita ihania kiipeilypaikkoja ovat muun muassa televisiotaso, rahi ja astianpesukone. Portaikko on onneksi viimeinkin saanut porttinsa.

kompyra1.jpg

Jo näin pienenä ihminen siis tietää, milloin kannattaa olla hiljaa. ”Jos en pidä mitään ääntä, äiti ei huomaa, että minä syön tätä käsikorua / leikin tällä älypuhelimella / kiipeän tuonne ikkunalle ja saan leikkiä ihan rauhassa”.

Hiljaisuus on siis tässä talossa vaaran merkki.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Intoa (tai kauhua) kotieläinpuistossa

Pikku-Koo rakastaa eläimiä. Koirat, kissat, linnut ja muut elikot saavat tytössä aikaan valtavan tunneryöpyn. Hän jäykistyy, kiljahtelee, osoittaa, korahtelee ja koiran ollessa kyseessä, hihkuu ”HAUVA!”. Niinpä päätimme viedä murun katsomaan koko päiväksi elukoita.

Koska Särkänniemen kotieläinpuisto on muuttunut Koiramäeksi, ovat sen lippuhinnat pompsahtaneet pilviin. Koiramäkeen päästäkseen kun täytyy ostaa rannekkeet koko perheelle. Niinpä valitsimme huomattavasti halvemman version (9 e / aikuinen) ja suuntasimme Sastamalaan Kiviniityn kotieläinpuistoon.

Yllätyin todella parkkipaikoilla vastassa ollutta tungosta. Puistossa oli satoja ja satoja ihmisiä, jotka onneksi kuitenkin hajaantuivat alueelle tasaisesti.

kiviniitty2.jpg
Eläinten lisäksi Kiviniityssä oli pomppulinnaa, keinuja, hiekkalaatikko, trampoliineja, mönkijöitä yms. Navetan ja ulkolaidunten kiertämiseen meni meiltä noin tunti. Pikku-Koo katseli suu auki nanduja, emuja, possuja ja etenkin lintuja. Tyttö ei suostunut istumaan rattaissaan, vaan eläimiä täytyi saada ihmetellä sylistä. Taisi siis vähän jännittää…

kiviniitty1.jpg

Minun mielestäni paikan paras puoli oli mahtavat mahdollisuudet piknik-hetkelle. Herkuttelimme kierroksen päätteeksi omilla eväillä, emmekä joutuneet ostamaan kallista sapuskaa ravintolasta (en tosin tiedä, minkä hintaista Kiviniityssä olisi ollut. Viittaan muihin vastaavanlaisiin paikkoihin).

Lupasin tytölle jo uutta käyntiä ensi kesäksi. Paikassa kun on selvästi paljon enemmän tarjottavaa hieman isommalle lapselle. Mutta nytkin se tarjosi meille ihanan kesäpäivän. Suosittelen. (Ilmainen mainos :))

kiviniitty3.jpg

Mutta nauttiko pikku-Koo aidosti, vai oliko hän enemmänkin peloissaan? Aina en voi olla ihan varma. Ainakaan itkua ei tullut kertaakaan.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään