Vauva 6 kk – Mitä olen oppinut?

Rakkaimpamme on nyt puoli vuotta vanha. Olen ollut äiti puoli vuotta.

Mitä olen oppinut tänä aikana?

Itsestäni:

– Minuun mahtuu valtava määrä rakkautta ja hellyyttä.

– Jaksan kuunnella itkua paljon paremmin kuin uskoinkaan (tätä vähän pelkäsin etukäteen)

– Oman vauvan kakka ei ällötä (tätäkin pelkäsin), (no okei, myönnetään. Joskus ällöttää, muttei hirveän pahasti).

– Osaan ihan hirveän monen lastenlaulun sanat, vaikken ole niitä pitkään aikaan laulanutkaan.

– Pärjään paljon lyhyemmillä yöunilla kuin olisin aiemmin uskonut (10-12 h on vaihtunut ”vähän” vähempään).

– Vartalo ei mennytkään ihan pilalle synnytyksestä (no joo, en nyt ihan timmi vieläkään ole, mutta ei arpia eikä mitään mahdotonta reppua).

– Syyllistän itseäni hirveästi kaikesta mahdollisesta lapseen liittyvästä.

– Omaan ihan mahdottoman eroahdistuksen.

– Maailma ei pyörikään auringon ympäri, ei ainakaan minun maailmani.

 

Lapsestani:

– Hän on maailman suloisin (sori vaan muut mammat).

– Hän rakastaa laulamista, lukemista ja puuroa (tämä on ihan uusi löytö).

– Hän ei itke juuri koskaan (paitsi seuraavana listassa olevissa tilanteissa).

– Hän on hitaasti lämpenevä; uudet paikat ja ihmiset saattavat olla ”hieman” pelottavia.

– Hänellä on ihan hirveästi asiaa, mutta ei kiire lähteä liikkeelle.

– Paras paikka on omassa kodissa sängyssä isän ja äidin keskellä.

– Hän on helposti hikeentyvä, jota kaltaiseni vilukissan on lähes mahdoton ymmärtää (nimim. nytkin ulkona nukkuvalla pamperolla on luultavasti aivan liikaa päällä).

– Hän on hyvä nukkuja ja herää oikeastaan aina hyväntuulisena ja hymyilevänä.

– Hänellä on luja oma tahto (jos tissi ei tule väsyneenä heti, menee herne nenään ja syvälle).

– Hänen mielialansa saattavat vaihdella vuoristoratamaisesti ääripäästä toiseen alle viiden sekunnin (mistä lie sen perinyt? Mies kuulemma tietää…).

– Hän tuoksuu järisyttävän suloiselle.

– Äidin tai isän naaman räpeltäminen on hänen mielestään ihanaa, etenkin jos he nukkuvat.

– Hänellä on äiti ja isä, jotka rakastavat häntä niin paljon, etteivät he tienneet sen olevan mahdollista.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään

Niin se meni, ensimmäinen joulu

joulu.jpg

Rakkaimpamme ensimmäinen joulu on takana päin. Koko joulun olin niin onnellinen jo pelkästään siitä, että saan tänä vuonna viettää sitä oman lapseni kanssa. Kun toivoimme lasta, olivat joulut hankalia. Niihin kun kiteytyy se kaikki, miksi halusimme oman rakkaan nyytin.

Vietimme juhlaa perheemme parissa maalla (siksi myös blogihiljaisuus). Pitkän pöydän ääressä istui tänä vuonna 15 ihmistä, joista jokainen on perheenjäsen. Isovanhemmat katselivat onnellisina lastenlastensa (ja lastensa) riemua kuusen alta löytyneiden lahjojen äärellä. Pukkina kävi pikku-Koon oma pappa, eli iso-Koon isä.

Ja voi kuinka olimmekaan olleet kilttejä! Varsinkin pikku-Koo, jolle olisivat riittäneet pelkät lahjapapereihin käärityt laatikot. Mutta niistäpä kuoriutuikin kaikkea ihanaa: mekkoja, leluja, kirjoja ja kummivanhemmilta taaperokärry. Paketteja saimme avata kahdessa paikassa; sekä minun että mieheni vanhempien luona, jotka molemmat asuvat onneksemme samalla paikkakunnalla. Molemmissa paikoissa ahdoimme lisäksi kupumme täyteen suloisia herkkuja.

Mutta kylläpä olikin ihanaa palata arkeen. Yli viikon mummoilun jälkeen koti tuntuu maailman parhaalta paikalta!

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään