13.4.2013 mamma koo

Pienen tytön iso ikävä

Unohtaako yhdeksän kuukautta vanha vauva läheisen ihmisen viikossa? Miten käyttäytyy eroahdistuksesta kärsivä lapsi, jos toinen vanhempi on hetken poissa? Osaako vauva ikävöidä? Näihin kysymyksiin saimme vastauksen eilen.

Iso- ja pikku-Koo olivat erossa toisistaan reilun viikon iso-Koon kahden ulkomaanreissun vuoksi. Eilen hän saapui viimein kotiin.

Etukäteen jännitin hieman, kuinka tyttö suhtautuu isäänsä erossaolon jälkeen. Hänestä kun on tullut viime aikoina oikea äititakiainen, eikä kenenkään muun syli ole pitkään aikaan kelvannut. Ja onhan viikko pitkä aika pienelle ihmiselle.

Avaimen pyörähdettyä ulko-ovessa menimme pikku-Koon kanssa eteiseen vastaan. Tyttö katsoi suurin silmin tulijaa ja mitään sanomatta ojensi kätensä kohti isäänsä. ”Syliin.”

Koko illan äiti oli kuin ilmaa. Vauva katseli vakavana isäänsä lähietäisyydeltä kuin kysyäkseen ”missä ihmeessä olet oikein ollut?”. Kun hänet laittoi lattialle, alkoi kitinä. Menin ottamaan tyttöä syliin, mutta hän ryömi vauhdilla ohitseni suoraan isänsä jalkoihin. ”Syliin.”

Reilussa viikossa pikku-Koo ei ollut unohtanut edes sitä, miksi tuota ihanaa ihmistä kutsutaan. ”Missä isi on?” -kysymyksen kuultuaan tyttö käänsi heti palvovan katseen kohti iso-Koota. Isä sai kuulla kauneimpaa naurua, nähdä suloisimmat virnistykset ja kokea sydäntä pakahduttavaa hellyyttä, kun tytär kerta toisensa jälkeen painoi päänsä isänsä rintaa vasten. (Ja äiti pyyhki jatkuvasti liikutuksen kyyneleitä.)

Aamulla tytön riemulla ei ollut rajaa, kun hän huomasi iso-Koon vieressään. Hän nauroi ääneen, painautui isäänsä vasten ja kosketteli kasvoja. Ja sitten, juuri kun olimme lähdössä vaipan vaihtoon, hän sanoi katse iso-Koossa: ”iti”. Oliko se vahinko, aika kertonee.

Ja myös iso-Koolla oli ollut iso ikävä. Sen huomasi suukkosateen lisäksi myös tuliaisista.