Vihdoin hän on isä

Tänä vuonna saan vihdoin kutsua häntä isäksi. Niin pitkään sitä toivoimme.

Kahden vuoden ja neljän varhaisen keskenmenon jälkeen vuosi sitten isänpäivänä odotimme jo salassa. Kädet hakeutuivat vatsalleni, jonka sisuksissa kasvoi pikkuruinen alkio. Jospa ensi vuonna saisin herättää mieheni onnittelulaululla vauva sylissäni.

Hankalimpina aikoina surin eniten sitä, etten voi antaa miehelleni sitä suurta tunnetta, minkä vain oma lapsi voi herättää. Seurasin salaa itkien, kun hän katseli Facebookissa parhaiden ystäviensä kuvia. Kuvia, joissa isät pitivät lähellään lapsiaan silmät tunnetta täynnä.

Nyt hän on viimein tässä ja viimein olemme isä ja äiti. Nyt silmäni kostuvat kyyneliin katsellessani isän ja tyttären välistä suurta ja pyyteetöntä rakkautta.

Kuinka hyvä isä hänestä tulikaan.