Tästä syystä haluan kotiäidiksi

Unelmoin arjesta, jossa ei ole aikatauluja, kiire ei rytmitä arkea ja työni on kotona perheeni parissa. Unelmoin kotiäitiydestä.

Mitä enemmän ikää tulee ja mitä enemmän mietin elämääni taaksepäin, huomaan kaipaavani samanlaista arkea kuin missä olen oman lapsuuteni saanut viettää. Kasvoin varmaankin nykyään hyvin poikkeuksellisessa ympäristössä, koska vanhempani olivat yrittäjiä ja työskentelivät kotoa käsin. Työ ei ollut kellon tarkkaa eikä meidän kotona koskaan ollut kiireen tuntua. Vanhemmat tekivät töitään muun arjen keskellä, söimme aina yhdessä ateriat ja he olivat aina tavoitettavissa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Työelämä vie liikaa voimavaroja

Nykyään tuntuu, että tällainen elämä ja perhearki on vain kaukaista haavetta suurimmalle osalle ihmisiä. Arki on todella kiireistä ja täynnä velvollisuuksia olla milloin missäkin. Ei ole aikaa olla läsnä ja pysähtyä ja lapsienkin kanssa vietetään hetken laatuaikaa sen sijaan, että sitä laatuaikaa voisi olla koko oleminen arjessa.

Todella monet kuormittuu tällaisesta eri suuntiin repivistä vaatimuksista, koska koskaan ei ole riittävästi aikaa panostaa työhön, perheeseen ja vapaa-aikaan, vaan arki on jatkuvaa tasapainoilua ja huonon omantunnon kanssa kamppailua.

Miksi se on sellaista? Ainakin omalla kohdallani näen, että suurin syy on nimenomaan siinä, että työskentelen kodin ulkopuolella ja olen töissä, jossa ei ole juuri lainkaan mahdollisuuksia joustoihin. Työ on hyvin sitovaa ja elämme kellon määrittelemässä arjessa.

Edes oikeuteni osittaiseen hoitovapaaseen ei käytännössä mahdollistu, sillä töissä on jatkuva pula henkilökunnasta suhteessa ryhmässä oleviin lapsiin. Tämä taas kiristää meidän perheen arkea, koska olen pitkät päivät töissä ja lapsi joutuu pärjäämään itsekseen koulusta tullessaan. Tässä ei toteudu lapsen etu, vaan työni vie perheeni edun ja tätä en voi hyväksyä.

Itse koen tällaisen tavan elää hyvin ristiriitaisena ja jotenkin vääränä. Suurin osa työelämää on juuri tätä; työ määrittelee koko muun elämän ja vie hyvin ison osan arkea. Se harvoin tukee perhe-elämää, vaan perheen tulee joustaa työn vaatimusten paineessa. Pidän tätä vääränä järjestyksenä.

Mikä on elämässä lopulta tärkeää? Itselleni se ei koskaan ole ollut työ. En ole koskaan tehnyt sellaista työtä, joka veisi elämässäni ykköspaikan. Itselleni tärkeintä on aina olleet ihmiset ja koti ja olen aina unelmoinut siitä, että voisin keskittyä juuri sen näköiseen elämään. Haluaisin karsia kelloon sidotun työn elämästäni pois, mutta onko se mahdollista nykyaikana, jossa lähes kaikki työ on hyvin sitovaa?

Unelmoin kotiäitiydestä

Kun olen pohtinut syitä ryhtyä sijaisperheeksi, yksi keskeisimmistä syistä siihen on varmasti ollut halu löytää työ, jossa voisin irrottautua oravanpyörästä ja saada palkan kotona olemisesta ja perheen pyörittämisestä. Taidan siis unelmoida kotiäitiydestä..? Voisihan se ammatti olla myös vaikka bloggaaja tai muu verkossa tapahtuva työ, joka antaa samanlaista vapautta toteuttaa työtään ajasta ja paikasta riippumatta. Mutta omalla kohdallani uskon enemmän sijaisvanhemmuuteen kuin sosiaaliseen mediaan.

Työelämästä ja esim burnoutista on puhuttu yhteiskunnassa paljon viime vuosina, esim Eeva Kolun jättimenestynyt kirja ”Korkeintaan vähän väsynyt” pureutuu juuri ongelman ytimeen. Olisi todella mielenkiintoista tietää, kuinka moni jakaa haaveitani työn ja vapauden tasapainottelussa kanssani. Olenko ainoa, joka haluaa lisää vapautta arkeen ja elämän itseni ehdoilla, ei työelämän? Tai kuinka moni suunnittelee työelämässä suuria muutoksia, jotta arkeen tulisi enemmän rauhaa.

Jotkut muuttavat Lappiin tai mökille ja tekevät etätöitä niin, että arjessa on enemmän tilaa muulle elämälle. Ymmärrän näitä ratkaisuja äärimmäisen hyvin ja pidän niitä todella kannatettavina. Hienoa, että korona-aika on saanut ihmiset ajattelemaan elämäänsä uudessa valossa. Mikä tosiaan on tärkeää, kuinka voisin elää itseni näköistä elämää? Mitä elämässäni pitäisi olla ja mitä karsia, jotta koen sen mielekkäänä ja voin hyvin?

Lisää kotiäitejä ja -isiä!

Maahan pitäisi saada lisää kotiäitiyttä ja koti-isyyttä. Vanhempien tulisi voida olla enemmän kotona, läsnä perheensä ja kumppaninsa kanssa. Meillä on menty liikaa työelämän ehdoilla ja ihmistenkin arvo määritelty työn kautta. Tämä on tuottanut hyvin uupuneita ihmisiä eikä se palvele ketään.

Elämän tulisi rauhoittua. En halua juosta erilaisten vaatimusten perässä ja kertoa lapselle että ”äidin pitää olla töissä kuuteen, nähdään illalla, yritä pärjätä ja soita jos tulee jotakin asiaa”. Hautajaisissani työnantajani ei tule kiittelemään uhrautumistani ja työpanostani, mutta se, kuinka olen elänyt perheelleni on jättänyt jäljen, joka näkyy vielä sukupolvienkin päähän. Sen takia vain sillä on merkitystä, vain ihmisillä. Kaikki muu tulee sen jälkeen, jossakin hyvin kaukana takana.