Päivä puuhapuistossa

Omalta osaltani tämän kesän lomat ovat takanapäin. Niinkuin aikaisemmin kerroin ei lomatekemisestä ollut pula 😀 

Ensimmäisellä lomaviikolla kävimme Puuhapuisto Veijarissa täällä Saarijärvellä. Puistokavereina meillä oli kaveri ja hänen koiransa. Päivä oli hieman sateinen, mutta samalla rannekkeella on sisäänpääsy mahdollinen myös seuraavana päivänä niin käytettiin sitä hyödyksi ja kiersimme puistossa toisenkin päivän! 

36954216_10214722265124366_3982214958690598912_n.jpg

Vaikka puiston alueella on monenmoista aktiviittettiä, jännäsin hieman löytyykö Juliukselle sopivaa tekemistä ikää kun on vasta vuosi ja viisi kuukautta. 

Jonkin verran puistossa on samankaltaisia juttuja mitä meiltä löytyy kotipihasta sekä viereisestä leikkipuistosta. On keinuja, hiekkalaatikot ja liukumäki. Suurimmaksi osaksi on kuitenkin semmoista mitä ei tuosta noin vaan näe tai pääse kokeilemaan. Kuten kotieläin piha, akvaariotalo, pupuja ja lintuja, vesiputous, mönkkäriajelua, vaijerirataa ja poniratsastusta. Ja mikä olennaisinta; puisto- ja retkifiilis. Vaikka mönkkäriajeluun ja sen semmosiin ei iän puolesta vielä pääse, niin tekemistä riitti molempina päivinä useammaksi tunniksi.

36996929_10214722266364397_7356227192096817152_n.jpg

36910725_10214722620293245_7541327423422332928_n.jpg

Kotieläinpihassa Juliusta kiinnosti eniten kanat. Niiden lisäksi nähtävillä oli poneja, alpakoita, aasi ja possuja. Puputalossa sekä vuohi – ja sorsa aitauksen vieressä huomasi kuinka Julius keskittyi katselemaan eläinten menoa. Ei siis ollenkaan turha reissu tämän ikäisen kanssa!

37014743_10214722275524626_8044285578595794944_n.jpg

36930031_10214722622413298_4863614660978409472_n.jpg

36900457_10214722263404323_7907783254411837440_n.jpg

36943071_10214722276364647_7173066516462567424_n.jpg

Sitten on hetkiä, joissa varsinkin poikalapsi ehkä sanoisi että äitin kanssa sitä joutuu koklaamaan kaikenlaista ;D Tässä tapauksessa ponitalutusratsastusta! Julius oli niin mainio ja törötti kokonaiset kolme kierrosta ponin kyydissä. 

36975843_10214722260604253_2021371618504212480_n.jpg

36963943_10214722272964562_1789335129869516800_n.jpg

36931621_10214722619333221_7885454604203196416_n.jpg

Huippua, että oman lapsen kanssa pääsee viettämään kesäpäiviä paikkaan jossa itse on viettänyt lapsena useampana kesänä aikaa.

Lisäksi tästä meiltä ei matkaan mene kuin kymmenen minuuttia.

Perhe Lapset

Millaista on lomailla taaperon kanssa?

37005690_10214730360646749_8492637639826997248_n.jpg

Ollaan Juliuksen kanssa lomailtu pian kaksi viikkoa. On ollut rentouttavaa olla vain kotona ja lojua aamuisin sängyssä niin pitkään kun tekee mieli. Juliuksen unenlahjat ovat taas päässeet pääosaan. Aamulla mini heräilee venytellen 10-11 aikoihin. Tosin illalla uni maittaa vasta 22-01 välillä ja tätä edeltää melkoinen vauhtishow. Kuulostaa niin hullulle, muilla kun lapset taitaa olla yöunilla viimeistään ysin maissa 😀 No, ollaan ainakin päästy arkirytmistä irti!

Rehellisesti sanottuna olen myös ollut hermoromahduksen partaalla  ehkä noin 1462 kertaa tämän kahden viikon aikana. Kun saavuimme vikana hoitopäivänä kotiin, yhtäkkiä Julius hiffasi että ruokapöydälle pääsee kiipeämällä. Pöydältää alas tulon jälkeen otti hän huoneestaan minijakkarat ja taiteili itsensä niiden päälle. Tämän jälkeen onkin vauhtia ollut enemmän kuin uskoisikaan. 

Tällä hetkellä Juliusta kiinnostaa kaikki muut paitsi omat lelut. Meiltä on pian karsittu pöydiltä ja kaappien alahyllyiltä lähes kaikki pois, jotta ylimääräisiltä erimielisyyksiltä vältyttäisiin. Laatikoissa on lukkoja, jottei tavarat ole hujan hajan. 

37085274_10214730368886955_8862844648008187904_n.jpg

Energiaa herralla tuntuu olevan enemmäin kuin duracel pupulla. Sen lisäksi että näinä lomapäivinä olen hänet nostanut ruokapöydältä tuhat kertaa alas, on tutti ongittu akvaariosta ja jätkä on seissyt ikkunalaudalla.. Uskomatonta. ”Ei” sana on aivan hepreaa, herneet ovat korvissa ja oma tahto tulee todella voimakkaasti esille. Ruokapöydän tuolit ovat nyt ylösalaisin (hivelee silmiä kun rakastan järjestystä) ja perään on katsottava jatkuvasti.

Ensimmäisenä lomapäivänä menetin uskon myös päiväuniin, olin niin ihmeissäni kun olin seitsemän tuntia juossut jäbän perässä ja unta oli yritetty  kolme kertaa. Viimein se uni yllätti ja hän nukahti istuvaltaan sohvalle. Ajatuksissani revin jo loman to do -listan, sillä ajattelin että Julius keksii loman aktiviteetit!

Vaikka vanhempien hermoja tässä koetellaan aikalailla niin nyt pitäisi sinnikkäästi opettaa oikeat ja väärät tekemiset, sillä tällä keinoinhan lapsi oppii ja kasvaa. Onneksi useimmat kotkotukset vielä naurattaa (hetkittäin naurua täytyy pidätellä niin että ei pysty kieltämään) ja isoja vahinkoja ei ole sattunut! 

36933375_10214722255644129_5236841155722739712_n.jpg

On me lomalla ehditty tehdä muutakin kuin taistella pöydälle kiipeämisestä 😉 Käytiin pienellä ostosreissulla koko perhe. Reissun päätteeksi kävimme hesessä syömässä ja Julius maisteli ranskalaisia. Ihan kelpo kaveri ruokailemaan yleisillä paikoilla! Kauppareissut meillä ovat sujuneet vielä mallikkaasti eikä suurta metakkaa ole noussut vaikka tavarat on laitettu takaisin hyllyyn. Toivotaan, että sama meno jatkuu sillä julkisilla paikoilla lasten itkupotkuraivarit saa mun hermot koetukselle. 

Käytiin me myös puuhapuistossa ja kirjoittelen siitä vielä erikseen.

37023375_10214730356086635_413263428258365440_n.jpg

37003619_10214730357846679_2125843730157010944_n.jpg

Itse nautin vielä viikonlopun verran lomailusta, jonka jälkeen palaan töihin ja pojat  jatkaa lomailua heinäkuun loppuun asti.

Aurinkoista loppu viikkoa!

Perhe Lapset Raha Ajattelin tänään