Arkea, onnellisuutta sekä luopumista

11.3.2017 //

arkea1.JPG

 

Takana on pari viikkoa elämää vauvan kanssa. Kaunistelematta alku on ollut raskas ja tunteet ovat vyöryneet naurusta itkuun ja ajatukset ovat hakeneet toden teolla paikkaansa. Itku on tullut tyhjästä ja hetkittäin alku on tuntunut myös melko vaikealta.

Muru oli ensimmäisen viikon meidän kanssa kotona, mikä oli suuri helpotus. Maanantaina jäin juniorin kanssa kotiin ja silloin iski tajuntaan se, että tällä hetkellä minä olen se josta vauva on riippuvainen yöt ja päivät – isin sylissä on hyvä sitten nukkua tyytyväisenä illat.
Nyt kuitenkin alkaa fiilis kohentua. Pienin askelin vauvan kanssa oppii päivä päivältä toimimaan varmemmin ja ajatukset tottuu kulkemaan tämän kaltaista arkea. Vaikka tämä onkin omanlainen, pidempi kestoinen haaste, niin nyt hymyilyttää jo huomattavasti enemmän kuin viikko sitten! 

arkea2.JPG

22.05.2005 – 03.03.2017

Alku myllerrykseen oman lisän toi viikko sitten perjantaina luopuminen toisesta karvakorvasta. Vaikka tilanne ei tullut täysin yllätyksenä, niin tuntui päivä maailman lopulta. Ajattelen kuitenkin, että tällä kertaa kun jotain sai niin jostain oli luovuttava. Nyt Nellalla on mainiot oltavat pilven päällä ja minulla on juniori huolehdittavana. 

arkea3.jpg

Käytiin tänään tekemässä pieni vaunulenkki tuolla mahtavassa kevät säässä.
Aivan uskomaton miten tulee hyvä fiilis ja mieltä piristää, kun saa päiväohjelmaan takaisin näinkin perusasioita reilun puolen vuoden takaa 🙂 Näin tässä mennään päivät täynnä uusia asioita, päivä kerrallaan, vauhdilla kohti kesää!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Lapset

My little hero

1.3.2017 //

mylittlehero 1.jpg

mylittlehero 2.jpg

 

Tervehdys vauvan tuoksuisesta maailmasta!

Masu pienentyi kerta heitolla viime viikon torstaina, kun saimme juniorin maailmaan välillä niin mahdottoman pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen. 
Muutamat päivät tässä ovat olleet aivan tunteiden vuoristorataa. Käsittämätöntä, että pari viikkoa sitten kääntelin ison masun kanssa kylkeä ja mietin miten hengitän että saan mahdollisimman helposti kengän nauhat solmittua. Nyt meidän välissä tuhisee pikku mies, jota ei voi olla tuijottamatta vaikka omat silmät lurpsuisi ja nukuttu on alle tunti aamuyöhön mennessä.

mylittlehero 3.jpg

 

Aavistin, että kun kelit huononee niin myös lähtö synnyttämään lähenee. Ajelimme keskiviikko iltana lumen pöllytessä ja tuulen puuskuttaessa Jyväskylään. 

Siltä reissulta palasimme auringon paistaessa pieni hurmuri kyydissä sunnuntaina kotiin.

 

mylittlehero b4.JPG

 

Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt on totuteltava arkea vauvan kanssa ja en malta odottaa että pääsemme parin viikon sisällä tekemään jo pieniä vaunulenkkejä!

Suhteet Oma elämä Lapset Raskaus ja synnytys