Päivän koti

3.2.2018 //

Moikka täältä sekamelskaisten ajatuksien keskeltä.

Niinkuin aiemmin kerroin, niin Julius hengailee tällä hetkellä papan kanssa kotona meidän työpäivien ajan. Hieman tammikuun ensimmäisinä päivinä mietitytti kuinka he pärjäävät ja kuinka Julius sopeutuu kun yhtäkkiä kahdeksaan tuntiin ei olekaan äiti ja isi saman katon alla. Hyvin nopeasti kuitenkin meni oma päivä töissä niin, etten miettinyt mitähän kotona nyt puuhaillaan ja kuinka pärjäillään. Nyt voin todeta, että he ovat pärjänneet loistavasti. Julius jää aamulla hymyillen huiskuttamaan ovelle kun lähden töihin ja pappa on mallikkaasti opettanut asioita jotta hoidossa sujuisi sitten alusta saakka hyvin. Esimerkiksi päiväunirytmiä on muutettu.
 
Näin ei kuitenkaan loputtomiin voi jatkaa. Niin, että tuttu hoitaa eskariin saakka. Tai jotkut voi mutta me ei. 
Ensinnäkin se ei olisi taloudellisesti mahdollista. Joku sanoisi, että ei ole taloudellisesti kannattavaa mutta mä sanon mahdollista. Haluan elää rennommin, tasaista arkea sillä että molemmat käymme töissä ja turvaamme pärjäämisen taloudellisesti, kulut maksetaan puoliksi eikä jokaista penniä tarvitse laskea. Vuosi on eletty melko tiukilla. Hetkittäin se yrittää myös kiristää ilmapiiriä tässä huushollissa, mutta yhdessä on selvitty. Sinänsä harmillista, että osittain hoidon aloittamis ajan kohdan ratkaisee raha mutta täytyy myös muistaa että eihän jo yhdenksän kuukauden ikäisen vauvan vanhemmilla olisi mahdollisuutta hoitopaikkaan jos se olisi kehityksen kannalta haitallista. Saan olla tyytyväinen kun itse olemme saaneet isovanhemmilta apua Juliuksen hoidossa ja heillä on ollut mahdollisuus auttaa meitä siirtämään Juliuksen hoitoon lähdön ajankohtaa melkein kahdella kuukaudella. Kuukausi saatiin lisää vanhempainrahakauden jälkeen kun Teemu vietti isyysvapaat.
Toisekseen pidän tärkeänä sitä, että lapsen sosiaaliset taidot karttuu pienestä saakka erilaisten ihmisten kanssa. Niinpä olen jännityksen ja pelon tunteiden keskellä ylpeä, että laitetaan Julius hoitoon tässä vaiheessa.
 
Luulen että tämä on, varsinkin minulle ja Juliukselle, helpoin ajankohta aloittaa hoito. Teemulla on päivät töissä niin pitkiä matkoineen että pääsääntöisesti minä olen se joka huolehtii Juliuksen  hoitoon ja hoidosta. Siten käyn varmasti isommin tunneskaalan läpi kuin Teemu. Julius kun ei suuresti osaa vielä tuoda tahtoaan esille, ajattelen että hoitoon jääminen on helpompaa kuin mitä se olisi esimerkiksi kolme vuotiaana. Hän on myös tähän saakka sopeutunut eri tilanteisiin nopeasti eikä suuremmin arkaile. Luotan Juliukseen kuin muuriin, että hän pärjää.
 

 
 

Tämä ei ole ollut kahden viikon prosessi, vaan aikaa on ollut valmistautua ajatukseen että kohta eletään tavanomaista lapsiperheen arkea. Haimme nelisen kuukautta sitten kaupungilta hoitopaikkaa. Tässä välissä tuli myös auki yksityisen paikkoja, ja punnitsimme kumpi olisi parempi. Yksityiselle ei otettu noin pientä, ja asioita ynnäiltyämme emme olisi yksityiselle Juliusta vieneetkään vaikka mahdollisuus olisi tullut.
Kuitenkin tässä on nyt enemmän ja vähemmän jännitetty pari kuukautta minkälaisen hoitopaikkapäätöksen saamme. Olemme päätöksen nyt saaneet ja paikka on perhepäivähoitajalla. Tarkemmin en tässä vaiheessa lähde spekuloimaan paikkaa. Kerron sitten myöhemmin kuinka sujuu.
 
Väitän, että suurin sopeutuminen on minulla itsellä koko hoitopaikka ajatukseen. Olen usein turhankin ennakkoluuloinen ja sen myötä asiat kärjistyy helpommin kuin että menisi asia kerrallaan. Olen todella ristiriitaisissa fiiliksissä. Yhtäkkiä edessä on tilanne, jossa meidän täytyy luottaa täysin vieraaseen ihmiseen, ja luottaa siihen että Julius saa tarvitsemaansa huolenpitoa. Tämä on pieni kylä ja useilla on mielipiteensä eri hoitopaikoista. Harvapa vaan hehkuttaa kuinka heidän lapsellaan on unelmien hoitopaikka. Muutama kysymys on noussut melko suuresti ajatuksista päätöksen saamisen jälkeen. En kuitenkaan edes tiedä mitä ennen kuvittelin hoitopaikalta. En osaa vastata kovin tarkasti mitä kaipaan paikalta, jossa lastani hoidetaan. Tällä hetkellä henkilökohtaisesti kun ei ole huonoja, eikä hyviä kokemuksia tämänkaltaisista hoitopaikoista niin pitäisi mennä avarakatseisesti ja tuumata että aika näyttää sopiiko paikka meille. Teemu kysyikin multa kun tuskailin ajatuksieni kanssa että ”noh minkälainen sen paikan sitten pitäisi olla? Jos paikka olisi huono ja lapsille epäsopiva niin ei semmoista olisi.” Niinpä.
 
 

Julius kävelee, touhuaa paljon itsekseen ja on luonut itselleen päivärytmin unien ja ruokailuiden suhteen. Koko päivärytmitottumus luultavasti tulee menemään täysin uusiksi ja yht äkkiä täytyy sopeutua itseään kehittyneempien sekaan. Ero ei varmaan näkyisi niin jos kyse olisi puoli vuotta vanhemmasta lapsesta mutta nyt kun olemme juuri murroskohdassa sen suhteen että ruokaa totutellaan pian pureskelemaan ja käveleminen on vielä uutta niin se jännittää. Ulkona on nukuttu päiväunia ja pulkkailtu – ei leikitty. Julius on vielä pieni. Ei edes perhepäivähoitajalla riitä kädet muutaman muun lisäksi hoitamaan Juliusta niin mihin se on oppinut. Enkä sitä vaadi. Se vain hirvittää vielä ajatuksena. 

Turhauttaa sekin että aivan sama lukeeko tekstejä etelästä vai pohjoisesta niin monet tuovat esille kommentin ”emme saa lastamme mieluiseen paikkaan esimerkiksi lähelle kotia tai työpaikkaa koska kaikki paikat ovat niin täynnä”. Myös meille perusteltiin päätöstä että paikat ovat tosi täynnä, vaikken perusteluja edes pyytänyt. Ensinnäkin haluaako vanhempana kuulla semmoista. Mä en ainakaan. Tai haluaisin vain että Julius pääsee viettämään päivänsä paikassa missä se saa olla vauva niin kauan on ja nukkua päiväunet kahdesti jos väsyttää. Luulen, että jo keväällä tilanne on eri ja rytmi muuttuisi joka tapauksessa taaperomaisemmaksi. Paikat ova täynnä -lause särähtää myös korvaan sen myötä että aivan kuin paikka olisi nyt joku rähmä mihin lapsenne nyt vaan laitetaan kun ei muutakaan keksitty. Oli miten oli, näillä mennään. 
 
Saamamme paikka kuitenkin on ihanteellinen sijainnin puolesta sekä ryhmäkoon osalta. Olen töissä kivenheiton päässä siitä ja Juliuksen sinne vieminen ei tee isoa lenkkiä. Menemme ensi viikolla tutustumaan paikkaan ja toivon että tullaan sieltä kotiin luottavaisin mielin. 

Kumpikohan tästä muutoksesta selviytyy nopeammin – Julius vai äiti?