Pikkuveli

Edellisestä kirjoituskerrasta onkin hurahtanut aikaa. On jälleen eletty uutta vaihetta elämässä Juliuksen synttäreiden jälkeen, sillä odotetusti muutama päivä synttäreiden jälkeen varmistuimme siitä että kaiken mennessä hyvin Julius saa syksyllä pikkusisaruksen.

Nyt vasta näin seitsemän kuukautta tuon uutisen jälkeen tuli sopivan tuntuinen hetki kirjoittaa tästä tänne. Vietän tänään vapaapäivää ja keräilen flunssan jyllätessä voimia neljään viimeiseen työpäivään.Tuntuu, että keväästä on tultu hurjaa vauhtia tähän hetkeen. Perjantaina jään äitiyslomalle ja laskettu aika on lokakuun loppupuolella.

Henkisesti tämä raskaus on, ainakin tähän asti, ollut helpompi kuin ensimmäinen. Julius on nyt 2,5v. Hän pitää elämän aktiivisena ja ehkä sen vuoksi on onnekkaasti ajatukset pyörineet arjessa eikä aikaa ole jäänyt ”murehtia” vauvan vointia vaan on luottanut että se tulee mukana ja neuvolakäynneillä sekä ultrissa on saatu tieto siitä että kaikki on hyvin.

Vauvan voinnin sijaan olen saanut huolehtia omasta fyysisestä voinnistani useaan kertaan. Fyysisesti tämä on ollut aivan toista kuin silloin kolmisen vuotta sitten. Vaikka päällimmäinen muistikuva ensimmäisestä raskaudesta on myös vastenmielinen niin tuntuu, että tässä raskaudessa vaivoja on ollut senkin edestä. Pahoinvointi oli siinä mielessä lievempää, etten oksentanut kuin kerran. Sen sijaan etova olo kesti raskausviikolle 18 asti. Pian sen jälkeen tuli kovat liitoskivut, raajojen kihelmöintiä, huimausta, sydämen tykytystä. Lisäksi verenpaineet ovat olleet todella matalalla ja kun koskaan aiemmin en voimakkaista selkä kivuista ole kärsinyt niin viikon kävelin tukivyön kanssa kun alaselkä naksahti jäykäksi. Verikokeita on otettu useat – on tutkittu rautavarastoja, suoloja, sokereita, mahdollisia veritulppia ja perusverenkuvaa. Leposyke on myös huomattavasti korkeampi kun aiemmin, kovia suonenvetoja aamuöisin ja tälläkin hetkellä vauvan pylly painaa kylkiluita aiheuttaen epämiellyttävän kivun yläkylkeen ja rintalastaan. Tätä jomotusta oli myös Juliuksesta, mutta se helpotti kun hän laskeutui lantioon. Uudesti synnyttävillä laskeutuminen saattaa kuitenkin tapahtua vasta synnytyksessä, joten nyt tuudittaudun vain siihen että viimeistään kuuden viikon päästä ollaan lähellä helpotusta.

Parin viikon sisällä olen huomannut, että ajaudun ajatuksiini helpommin. Todella voimakkaana on tullut nyt myös tunne siitä että haluaisin jo kroppani itselleni. Maha on ottanut kasvuspurtin ja olo tukaloituu päivä päivältä. Sen myötä huomaan myös että väsymys on suurempaa ja pinna on kireämpi. Yllättävästi ajatuksiin on hiipinyt myös mörkö synnytyksestä. Ensimmäisessä ei ollut pelkoa lähteä synnyttämään eikä pelkoa ollut vielä kuukausi sittenkään. Mutta yksi ilta havahduin, että ei hitto miksi taas olen kohta ns. muiden armoilla kipujen keskellä ja ihan omasta tahdosta. Välillä taas mielen valtaa ajatus siitä minkälainen hulabaloo on kahden lapsen perheessä. Ja mielessä on käynyt myös huoli siitä miten antaa Juliukselle vauvan rinnalla 110 prosenttia. Hän kuitenkin jatkaa hoitotätin luona puolikkaalla, joten osa viikoista kuluu kavereiden kanssa siellä leikkiessä. Julius on niin sosiaalinen, että uskon sen olevan loistava ratkaisu meidän arjessa.

Ajatuksiin tuo kuitenkin turvaa se, että synnytyksessä olen osaavissa käsissä ja synnytyksen käynnistyessä tilanne  etenee painollaan. Julius saa olla sen aikaa hyvässä hoidossa mummulassa. Se mitä kotielämään tulee, niin Julius on ollut niin mainio vauvasta asti että ehkä tipun sitten pilvilinnoista jos uusi tulokas valvoo yöt ja päivät. En oikein tiedä, mistä tuo ajatus hulabaloosta on tullut kun Julius on ollut niin kiltti ja avulias aina. On oppinut nukkumaan omaan sänkyyn ja huoneeseen suht helpolla, auttaa siivotessa, keskustelee ja osaa kuunnella sekä pohtia ratkaisuja. Hän tykkää kuunnella pikkuveljeä dopplerilla ja on ostamassa sille kypärääkin jo. Toki on hetkiä, kun kodin sotkuisuus ahdistaa, kun kaipaisi hiljaisuutta ja hermot on kirellä kun sohva on saanut talkkikuorrutuksen. Mustasukkaisuudeltakaan tuskin vältytään, mutta kun perusluonne on huolehtiva niin uskon että yhteinen polku löytyy pian. Luotan myös, että Teemun vauvatutka nostaa päätään ja hän hoitaa vauvaa niin hyvin että katson taas vierestä hormoonimyllyssä itkien.

Viime viikolla tilasimme turvakaukalon, ja suunnitelmissa on ensi viikolla pestä vauvan kamppeita. Paljon on säästetty Juliukselta, joten ei ole stressattu hankinnoilla. Ei ole enää kauaa, kun opetellaan koko perhe uuteen tilanteeseen. Vaikka vähän jännittää, niin odotan innoissani!